Vallitsevassa tilanteessa Suomen hallitus ja sen alaiset ministeriöt ovat kädet levällään ja rahaa täynnä anomassa konsulttitoimistoilta nopeita ja konkreettisia ehdotuksia hankkeiksi, joilla saataisiin aikaan jotain näkyvää ja äkkiä. Konsultit voivat tässä tilanteessa määritellä taksansa, kunhan rohkenevat käyttää kyllin ronskia, kriisitietoisuutta ylläpitävää ja vahvistavaa kieltä, jota höystetään hevonpaskabingon ruudukoilta poimituilla käsitteillä. Samanaikaisesti yliopistojen ja korkeakoulujen toimintaedellytyksiä leikataan rajusti. Säveltäjä Kalevi Aho vertasi Turun orkesteripäivien puheessaan yritystukia kulttuurin saamaan rahoitukseen. Onko näiden toimijoiden, hallituksen, yritysten, konsulttien ja kulttuuri-instituutioiden toiminnalla mitään tiedollisesti yhteistä?

On kiinnostavaa ajatella, millaisten tiedonhankinnan ja -käytön oletusten ja mallien varassa eri toimijat operoivat. Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala hämmästelee kolumnissaan miten katkonaiseksi ja pakottavasti peräkkäiseksi Suomessa on onnistuttu kotouttaminen rakentamaan. Ministeri Grahn-Laasosen mukaan kestää 6-8 vuotta, ennen kuin kotoutuvalla on mahdollisuus edes hakea töitä.

Tämä kertoo asianomaisen hallinnonalan taustalla olevasta tietomallista paljonkin. Pelkistäen kyse on päätöksentekojärjestelmän heikosta kyvystä hallita moninaisuutta. Yhteiskuntamme on rakennettu rinnakkaisten ja peräkkäisten liukuhihnojen sekä heikosti toimivan koordinointijärjestelmän varaan kuin ei-enää-niin-nykyaikainen tehdas. Kukin liukuhihna edustaa tiettyä piirrettä hallintoalamaisessa. Myös sellaiseksi pyrkivä maahanmuuttaja arvioidaan piirre kerrallaan, ei missään tapauksessa kohdellen kokonaisena ihmisenä. Lisäksi kiristyneen tulosvastuun seurauksena jokainen yhteiskunnan järjestelmä osaoptimoi, eli pyrkii parantamaan omaa toimintaansa kaikkien muiden kokonaisuuden osien kustannuksella.

Kulttuuri-instituutiot ovat armeijoita ja tehtaita paremmin osanneet käsitellä moninaisuutta. Ajatellaan vaikka vaeltavaa matemaatikkoa  Paul Erdősiä tai Bletchley Parkissa salatun informaation parissa työskennellyttä kirjavaa joukkoa kielitieteilijöitä, historioitsijoita, ristisana-addikteja ja matemaatikoita. Vaikka kyse oli armeijan yksiköstä, Bletchley Parkin toiminta käynnistyi kuin kryptologiatieteen harjoittajien invisible college konsanaan. Viraston luonne tuli myöhemmin ja omalaatuinen osaamiskeskittymä alkoi toimia koneen tavoin. Osa sen tehtävistä siirrettiinkin koneille, bombe-laskimille ja myöhemmin esitietokone Colossukselle.

400px-Colossus.jpg

Kulttuurikone Colossus (The National Archices, UK, Wikimedia Commons, käyttöoikeus public domain).

Systeeminen konemaisuus vahvistuu myös Suomen kulttuuri-instituutioissa. Näin on vallitsevassa poliittisessa ilmastossa oltava, koska muuten niiltä otetaan resursseista jäljelle jäänyt vähäkin pois ja annetaan niille, joilla jo ennestään on paljon. Kansallisooppera on jatkossa virtuaalikulttuuriyhtiö (vrt. virtuaalilentoyhtiö Finnair), joka maksaa freelancer-solisteille vain siitä ajasta, jonka suu on auki lavalla. Avatarien käyttöäkin varmaan selvitetään.

Onneksi on yksi asia, jota kulttuurilta ei voi poistaa, nimittäin sen tuottamat ja hellimät merkityksen moninaisuudet. Olen sisäisen toimeksiantajani asettaman tehtävän mukaisesti pääsemässä tässä sisältötuotantoprosessissa maan hädästä asiasanastoihin. Suomen ongelma ei ole tiedon puute vaan tiedonkäyttökyvyn puute. Vähäinen tukkani nousi taannoin pystyyn, kun tajusin, ettei tohtoriksi väitellyt henkilö tiennyt mitään asiasanastoista tai ymmärtänyt niiden roolia tiedonhaussa. Hän käytti vain itse oppimiaan termejä ad hoc eikä tiennyt paremmasta. Asiasanaston tehtävä on tukea tiedontallennusta ja -hakua siten, että vähämerkityksiset sanastolliset erot tasoitellaan tiedonhaun kattavuuden ja tarkkuuden parantamiseksi. Asiakkaan tiedontarpeen ja tarjolla olevien aineistojen kuvaukset saadaan asiasanastoilla lähemmäs toisiaan.

Ehkä kirjastoväkenä olemme pitäneet terminologista kontrollia, tiedonhankinnassa keskeistä merkityksen moninaisuuden käsittelyn välinettä, itsestäänselvänä asiana. Jos niin, on aika herätä. Aika on myös miettiä, miten sanasto- ja käsitevälineiden, kuten yleisen suomalaisen ontologian YSO:n, merkityksestä kerrotaan ymmärrettävästi ja oikealla lähestymistavalla. Marja Kurkelan kirjassa Toinen nainen vasemmalta graduntekijä pakenee yli-innokkaasti asiasanastoa tuputtavan kirjastolaisen, iloisen tesauruksen, ulottuvilta ja huutaa ovenraosta, ettei hän sentään mitään eläimiä tutki...

Kirjallisuutta ja lähteitä

Creative Commons License
Tämä teos on julkaistu Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.0 Generic License -lisenssillä.