Arkipuheessa autenttisuudella tarkoitetaan alkuperäisyyttä tai vastaavuutta aidon tilanteen kanssa, väärentämättömyyttä.  Autenttinen oppiminen on huomattavasti moniulotteisempi ilmiö. Herringtonin ym. (2003) mukaan seuraavat näkökulmat voivat luonnehtia autenttista oppimista:

  • Autenttisella toiminnalla on yhteys reaalimaailmaan ja merkitys siinä. Tämä on se merkitys, johon autenttisuus ehkä yleisimmin liitetään. Autenttisuus liittyy toiminnan ympäristöön.

  • Autenttiset toiminnot ovat löyhästi määriteltyjä ja edellyttävät opiskelijoiden määrittelevän toiminnassa tarvittavat tehtävät itse. Tässä taas autenttisuus on opiskelijan toiminnassa.

  • Autenttisessa oppimistoiminnassa tehtävien parissa ollaan suhteellisen pitkään, pikemminkin päiviä, viikkoja ja kuukausia kuin tunteja ja minuutteja. Autenttinen toiminta näin kuvattuna koettelee opetuksen totunnaisia rakenteita. Tiedonhankinnan opetuksessa kosketus opiskelijoihin kokonaisuudessaankin saattaa olla ”tunteja ja minuutteja”.  

  • Autenttisessa toiminnassa tehtäviä käsitellään useista näkökulmista ja käyttäen erilaisia resursseja. Tämä on luontevaa. Emmekö me kannustakin useiden hakutermien ja hakujärjestelmien käyttöön?

  • Autenttiset toiminnot tarjoavat yhteistoiminnan mahdollisuuksia. Perinteinen pedagogiikka pitää kunniassa yksilösuorituksia ikään kuin ne olisivat tyypillisiä myös koulun ulkopuolella. Todellinen syy taitaa olla arvioinnin toteutuksessa.

  • Autenttiset toiminnot tarjoavat reflektoinnin mahdollisuuksia. Reflektointi on luontevaa, kun itse toimintakaan ei ole kontekstistaan eristettyä. Myös arviointi kytkeytyy luontevasti autenttiseen toimintaan.

  • Autenttiset toiminnot liittyvät useisiin aihealueisiin eivätkä niiden tuloksetkaan ole aihealuekoh­taisia vaan laajempia. Osa jäsentävistä rakenteista, kuten selkeärajaiset aihepiirit, saattavat toiminnan autenttisuuden näkökulmasta tuntua ”päälleliimatuilta”.

  • Autenttiset toiminnot tuottavat itsessään merkityksellisiä tuloksia eikä pelkästään myöhemmin sovellettavia tuloksia. Autenttinen toiminta ei siis ole väline johonkin muuhun, mikä ajatus esimerkiksi tiedonhankintaan usein liitetään.

  • Autenttisessa toiminnassa voi syntyä useita erilaisia, myös kilpailevia tuloksia ja ratkaisumalleja.

Mitä autenttisuuden näkökulma voisi tarjota tiedonhankinnan opetukselle?

Jotta autenttisuuden tavoite voisi toteutua tiedonhankinnan opetuksessa täytyy mitä ilmeisimmin löytää tiedonhankintaprosessien ”aito” luonne ja asema niissä käytännöissä ja käytäntöyhteisöissä, jotka muodostavat oppimisen varsinaisen viitekehyksen. Tämän kysymyksen edessä kirjastokeskeinen tiedonhankinnan ja sen opetuksen kulttuuri ajautuu ongelmiin: mikään aito ammattikäytäntö, lukuunottamatta kirjastonhoitoa  ja eräitä tutkimustyön osia, ei paikannu kirjastoon. Kirjasto ei ole autenttinen tiedonhankinnan ympäristö.

1288874654_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuva: Kuvaajan mukaan autenttinen sivukatu Shanghaista.
Tekijä: Birger Hoppe
Lisenssi: Creative Commons - attribution, noncommercial, no derivative works
http://www.flickr.com/photos/birgerhoppe/1360718183/

Autenttisen tiedonhankinnan opetuksen tulisi tapahtua niissä ympäristöissä ja niillä resursseilla, joita itse opiskeltava ammattikäytäntökin hyödyntää. Kun tämä edellytys asetetaan, huomataan, että suppeasti ymmärrettyjen tiedonhankinnan mallien soveltaja katsoo tyhjyyteen. Ammattikäytännössä ei kerta kaikkiaan tapahdu sitä, mitä olemme tottuneet tiedonhankintana kirjastonäkökulmasta pitämään.

Ammattikäytännön näköpiirissä ei edes ole niitä tiedonlajeja, joiden kanssa tietoammattilaiset on koulutettu ja sosiaalistettu, etten sanoisi ”ehdollistettu” toimimaan.  Ammatillinen tietohorisontti näyttää läpipääsemättömältä: se saattaa käsittää muutaman koirankorville selatun käsikirjan,  ehkä harvakseltaan tapahtuvaa ammattilehtien ja netin silmäilyä, mutta ei mitään sellaisia prosesseja, jotka edellyttäisivät tiedontarpeiden ulkoistettua määrittelyä ja ”tiedonhakujen” muotoilua, lähteiden relevanssin arvioinnista puhumattakaan.

Tiedonhankinnan tukipalveluiden innokkaan asiakkaan sijasta törmäämme pahimmillaan itseriittoiseen ammattilaiseen, jonka keskeinen tuntomerkki on, että hän on jo ”oppinsa oppinut” tai ainakin koulunsa käynyt. Pätevyys on osaltaan yhtä kuin tiedollinen omavaraisuus. Ammattikäytäntöihin vasta tutustumassa olevilla nuorilla taas on oma tiedonhankintakulttuurinsa, joka haihtuisi ilmaan jos kännykät, Google ja sosiaalinen media katoaisivat. Moni opettaja on tämän kulttuurieron edessä hämillään, mutta osaako silti hakea tukea informaatioammatilaisista? Meitä ei mielletä autenttisuuden edustajiksi tai takaajiksi.

Tiedonhankinnan opetuksessa keskitytään helposti legitimoimaan kirjaston tarjonnan merkitystä opintojen aikana, siis opiskellaan koulua, ei elämää varten. Nelliä ei ole monellakaan oikeissa töissä. Autenttinen tiedonhankinnan opetus vaikuttaisikin olevan mahdollista ainoastaan pedagogis-ammatillisen yhteistyön kautta.

Tietoammattilainen tarvitsee dialogia – joko suoranaista tai eri tavoin välittynyttä  – ammattikäytäntöjen tuntijan ja niiden välittäjän kanssa ja päinvastoin. Ammatillisen koulutuksen substanssin edustajien on kuitenkin näköjään yllättävän vaikeaa nähdä tämän dialogin tarjoamia pedagogisia ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia.

Lähteet

Autenttinen oppiminen. Wikipedia, luettu 4.11.2010 http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Autenttinen_oppiminen&oldid=9283001

Herrington, Jan, Oliver, Ron & Reeves, Thomas C.: Patterns of engagement in authentic online learning environments. Australian Journal of Educational Technology, 2003, 19. vsk, nro 1, s. 60. Australasian Society for Computers in Learning in Tertiary Education. http://www.ascilite.org.au/ajet/ajet19/herrington.html

 Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.