Merkintäkortti 1.0.
Tekijä: Emmett Fields.
Lähde: Wikimedia Commons
Lisenssi: Creative Commons Nimeä 3.0 Muokkaamaton

Merkintäkorteille kävi vähän hassusti. Versio 1.0 jäi pois käytöstä eikä 2.0:aa ole julkaistu. Se tiedonhallintatarve, jota merkintäkortit palvelivat ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään. Tekstinkäsittelyohjelma ei täytä merkintäkortin tehtävää eikä sitä ole siihen tarkoitettukaan - niin paljon erilaisia tehtäviä ja toimintoja kuin ohjelmiin on vuosien varrella ympättykin.

Käsin tehtyjen muistiinpanojen ja ohjelmalla kirjoitetun tekstin sekatekniikka ei sekään oikein vakuuta. Sehän tekee copy-pastenkin mahdottomaksi. Hypertekstiväki ja postmodernistit ensin kaihosivat pois lineaarisuuden kahleista. Lukemisen ja tiedonhankinnan/haun tutkijat ovat nyttemmin todenneet lukemisen ja osin kirjoittamisenkin kulttuurin muuttuneen. Etenkin muutos tuntuu opiskelun käytännöissä:  "En saa enää opiskelijoita lukemaan kokonaisia kirjoja", huokailee kirjallisuuden opettaja Nicholas Carrin teoksessa Pinnalliset: mitä Internet tekee aivoillemme (Terra Cognita 2010).

Onhan toki olemassa ohjelmistoja, joiden tarkoitus on tai oli korvata merkintäkortit ja tukea samoja prosesseja kuin esikuvansa. Hypercardilla ja vastaavilla sitä yritettiin jo 1980-luvun lopulla ja juuret ovat Engelbartin Augment-ryhmän kokeissa, jotka alkoivat 1960-luvun lopulla. Pojat muuten samassa projektissa miettivät graafisen käyttöliittymän lisäksi LSD:nkin mahdollisuuksia tajunnan laajentamisessa.

Ongelma ei kuitenkaan ole ohjelmisto- tai kemoteknisesti ratkaistavissa, sillä se on luonteeltaan tilallinen eli spatiaalinen. Tavallisella yksinäyttöisellä mikrolla ei voi käytännöllisesti samalla kertaa järjestellä korttimaisia tieto-objekteja ja kirjoittaa laajempaa tekstikokonaisuutta. Sen verran olen kaksinäyttöistä kokeillut, että tiedän sen  periaatteessa  onnistuvan, mutta harvemmin niitä on käytössä.

Seuraavassa esittelen oman  käytännössä testatun toimintamallini, jota en mitenkään väitä parhaaksi käytännöksi, kas kun sitä ei ole OECD:sta ohjeistettu - sieltähän parhaat käytännöt kuulemma tulevat (ks. Pertti Alasuutari 2011: Miten kansalliset kehityspolut yhtyvät, teoksessa: Tieto hallinnassa: tietokäytännöt suomalaisessa yhteiskunnassa).

Käytössäni on tekstinkäsittelyohjelman lisäksi kaksi muuta välinettä: kunnollisella kirjoitustilalla varustettu miellekarttaohjelmisto Mindmanager ja viitteidenhallintaohjelma Refworks. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat aineistot ja työn alla olevat tekstit. Työskentelytapani on muuttunut ajan kuluessa.

Aikaisemmin tein tekstin aika pitkälle Mindmanagerilla ja siirsin sen vasta melko myöhään tekstinkäsittelyohjelmaan. Versiomuutosten myötä Mindmanager ja Word kuitenkin erkaantuivat toisistaan, kun en ole päivittänyt niitä samaan tahtiin. Niinpä suora siirto ei nykyisellä kokoonpanollani enää käy. Välttämättömyyden pakosta siis kehittyi uusi malli, joka on mielestäni aiempaa parempi:

Käytän Mindmanageria nykyään enemmän aineiston analyysin ja muistiinpanojen välineenä: kerään sinne aineistoista esimerkiksi viittauksia tiettyyn teemaan ja muokkailen rakennetta. Olen huomannut, että yhä enemmän teen Mindmanagerilla fragmentteja: en enää yritä tavoittaa tekstin kokonaisuutta siellä.  Tämä vastaa perinteistä prosessia, jossa merkintäkortteja järjesteltiin teemoittain ja haettiin tekstin muotoa samalla kun tekstiä luonnosteltiin paperille.

Käytän copy-pastea tässä vaiheessa kursailematta. Kuitenkin, kuten ainakin Hirsjärvi ja kumppanit Tutki ja kirjoita -teoksessa neuvovat, pidän liitetyt tekstit visusti erillään muistiinpanoista. Refworksissa minulla on lähdetiedot ja muistiinpanoihin liitän aina viitteen, esimerkiksi näin: {{536 Carr 2010;}} ja täydennän sen sivunumerolla {{536 Carr 2010/f, 19;}}. Tuon enempää Refworksin muotoilukomentoja ei alkuun tarvitse osata.

Muistiinpanot Mindmanagerin tekstitilaan ovat olennainen osa prosessia. Refworksiinkin niitä voisi tehdä, mutta siellä ne liittyisivät aina vain yhteen lähteeseen kerrallaan: tuo väline ei suosi synteesiä. Kun muistiinpanoista alkaa kehkeytyä tekstiä, kirjoitan sitä kartan keskustan muistiinpanotilaan Mindmanagerilla, jolloin ei tarvitse hyppiä ohjelmien välillä. Myöhemmin siirrän sen Wordiin jatkotyöstöä varten, mahdollisesti osaksi laajempaa kokonaisuutta.

En haaveile tämän integroidummasta ympäristöstä, koska tunnen ohjelmistontekijöiden mentaliteetin: Välineet on tarkoitettu tilapäisiksi ja vanhennettaviksi. Tässä prosessissa ne kaiken aikaa paisuvat ja vaativat yhä enemmän laiteresursseja. Ehkä olisi vänkää omistaa seinänkokoinen älytaulu ja liikutella tekstejä ja muita tieto-objekteja siinä. Mutta sitä odotellessa homma pelaa oikein hyvin näin.
 
  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.