Juuri nyt osa projektilaisistamme rämpii suossa. Miksi sen pitää tapahtua juuri silloin, kun minun pitäisi esitellä toimintaamme ohjaavalle opettajalle?

 

Suolla. Kuva: Hannu Kämäräinen.

Toisekseen olemme etuoikeutettuja voidessamme olla mukana tällaisessa aidossa oppimistilanteessa, jollaisia ei välttämättä synny tai ainakaan tule näkyviin, jos tiedonhankinta ja sen tukeminen nähdään lyhyinä ja erillisinä, varsin rajattuina tapahtumina, erotettuina tiedon käytöstä. Tiedonmuodostukseen kuuluva epävarmuus ja turhautuminen saattaa tällöin jäädä kirjaston ovien ja henkilökunnan kokemuksen ulkopuolelle. Etenkään opetuksellisissa tilanteissa niitä ei läheskään aina näkyviin saa. Siunattu & kirottu LbD, jossa ongelmia ei yleensä voi, eikä pedagogisesti ajatellen saakaan, ratkaista ennalta valmiiksi!

Tämän nykyisen suon diagnoosi taitaa olla yhdistelmä erisuuntaisia ja eri lähtökohdista määriteltyjä tavoitteita sekä jäykähköjä käsityksiä tiedonmuodostamisesta. Jalansija pettää, kun edellisiin liitetään aikatauluongelmia ja ryhmien työnjaon tuskia. Tilanteesta ei päästä irti lisäämällä reppuun uutta tavaraa eli hankkimalla lisää tietoa vaan todennäköisemmin tutkimalla onko repussa köysi tai muuta toimivaa irtipääsyvälinettä. Voimavarat etenemiseen ovat olemassa, kunhan ne järjestyvät oikealla tavalla ja löytyy rohkeutta ponnistaa uuteen suuntaan.

Legendaarinen paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchausen vapautti itsensä suosta omista hiuksistaan kiskoen. Myös jumiin jääneen opiskelijan, tutkijan tai muun kirjoittajan irtipääsyn keinot löytyvät useimmiten läheltä, alkaen siitä ajatuksesta, että juuttumisen ja epävarmuuden tunteet ovat luonnollisia, asiaankuuluvia. Lisäksi jumista irtautuminen tekee kipeää. Esimerkillään Münchausen opettaa, että kaikki keinot ovat sallittuja, kun pyrkii pois pulasta. Aluksi on syytä hylätä ajatus, että on olemassa yksi oikea toimintamalli. Ollaan epävarmuuden maastossa, ei varmalla maaperällä.

Carol Kuhlthau on tiedonhankintaprosessin mentaaliseen ja emotionaaliseen puoleen kohdistuvissa  tutkimuksissaan todennut, että epävarmuus, hämmennys ja turhautuminen etenkin prosessin alkuvaiheissa kuuluvat asiaan luontojaan. Ne liittyvät aihetta tai ratkaistavaa ongelmaa koskevien ajatusten epäselvyyteen. Kun näkemys aiheesta ja tavoitteesta selkenee, siirtyvät tuntemuksetkin kohti luottamusta ja varmuutta. Tiedonhankintaprosessin loppuosaa luonnehtivat tyytyväisyyden ja vapautumisen tunteet. (Kuhlthau 2004, Seeking meaning: a process approach to library and information services, s. 69 ja eri kohdin.)

Kuten suosta ylös kömmittäessä, myös tiedollista epävarmuutta hallittaessa on tärkeää edetä rauhallisesti ja vähitellen. Kokonaisuuden ongelmia ei ratkaista kerralla. Sen yrittäminen voi johtaa hermostumiseen ja otteen herpoamiseen. Ongelman selvittäminen ei myöskään ole yhden ratkaisun varassa; useinkaan ei ole yhtä ainoaa lähdettä tai menetelmää, jonka löytyminen johtaisi läpimurtoon. Jälkeenpäin voi sen sijaan nähdä ratkaisun osia eri suunnilla.

Osaratkaisujen löytäminen ja alustavat muotoilut ovat tärkeitä, koska ne ovat vuorostaan välineitä yhä kattavampaan ratkaisuun pääsemisessä. On hyödyksi vapautua ajatuksesta, että kaikkien ongelmien olisi ratkettava kerralla tai samaan tapaan.  Münchausenkin varmaan pudotti kantamuksen selästään, ennen kuin lähti punnertamaan ylös letosta. Luultavasti hän huolehti ensin itsestään ja sitten vasta hevosestaan, ellei sitten tyrkännyt hevosta edeltä ja taitavasti maanitellut sitä auttamaan vuorostaan itseään. Toisia ryhmiä voi auttaa niillä tiedoilla, joita itse on löytänyt oman näkökulmansa sivusta. Tuskinpa nämä vinkkejä torjuvat. Lopuksi ryhmien näkökulmat on kuitenkin yhdistettävä.

Alustavien määritelmien kirjoittaminen tärkeille käsitteille auttaa luomaan puitteita työskentelyyn. Se on vain hyväksyttävä, ettei lopullista kokonaisuutta synny heti. Lahjakkuustutkijat ovat todenneet, että lahjakkuus tuo mukanaan tiettyä armottomuutta itseä kohtaan. Esimerkiksi hoitoalan koulutus on tuskin omiaan tätä velvollisuudentuntoisuutta helpottamaan. Siksi on varmaan helpotus ymmärtää, että vaiheittainen eteneminen kohti ratkaisua on mukana itse ongelmanratkaisuprosessissa eikä sitä voi kukaan sivuuttaa, vaikka äkillinen oivallus saattaakin viedä askelen eteenpäin. 

Vaiheittaisuus ja näkemystä tarkentava spiraalimaisuus liittyvät myös lukemiseen. On hyvä osata erilaisia lukutapoja: nopealla artikkelien selailulla tai www-sivujen navigoinnilla kertyy hyödyllisiä näkökulmia käyttöön huomaamatta - tuntuma aiheeseen paranee. Puurtava yksityiskohtainen lukeminen on etenkin aluksi liian hidasta eikä aikataulukaan anna sille myöten. Pohdittuja ja työläästi auki kirjoitettuja näkemyksiä ei toisaalta voi pelkällä mutu-tiedolla korvata. Jotkut näyttävät yrittävän sitä. Hyi teitä.

Viime syksynä kuivan maan reunalla marjastaessani liikuin huomaamatta sivuittain ja päädyin  pieneen suopyöräkkeeseen. Kokemus jalansijan menettämisestä oli hämmentävä, vaikka todellista hätää ei ollutkaan. Marjatkin pysyivät sangossa ja niitä löytyi vielä lisää.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.