Osallistuin aikanaan Oulun yliopistossa kurssille "Johdatus tiedonhallintajärjestelmiin". Melkein jo tiesin vastauksen - jollakin lailla tuntiessani senaikaisen tietojenkäsittelyopin laitoksen keskustelukulttuuria - mutta kysyin silti kurssin luennoitsijalta: mitä on se tieto, jonka hallitsemisjärjestelmiin tämän kurssin on tarkoitus johdattaa? Vastaus oli nopea: tiedon määrittely ei kuulu tämän kurssin piiriin. No, tottahan se kuului, mutta kyseinen luennoitsija ei ymmärtänyt, että käsitteitä määritellään paitsi eksplisiittisesti, eli määritelmä erikseen esittäen, myös implisiittisesti eli siten, että käsitteet tulevat esiin ja rakentuvat vähitellen niiden parissa työskennellen. On hauskaa miettiä, ymmärsikö kyseinen luennoitsija esittävänsä, että ihminen voi hallita jotain kohdetta kieltäytyen tietämästä mitä se on. Tällä jos millä kasvatetaan yliobjektivistista suhtautumista, luodaan kykyä olla välittämättä työnsä sisällöstä. Objektivismin ja objektiivisuuden erottaminen olisikin ehkä ollut liian mutkikasta analyysia normaalimuotojen analysointiin keskittyneelle ylikypsälle nörtille, joka haki monet esimerkkinsä organisaatiosta SA INT.Kyseinen kurssi perustui, kuten useimmat nykyiset tiedonhallintajäsennykset, ns. relationaaliseen tietomalliin, käsitykseen rakenteisesta tiedosta entiteetteinä eli kohteina ja niiden välisinä relaatioina. Tarkastelen sitä lähemmin toisaalla otsikolla "Normalisointia". Tässä tarkoitukseni on pohtia erilaisten tietokantakäsitysten kohtaamista.

 

Tietokannan rakennekuvausta: kenttien nimiä ja tietotyyppejä. (kuvan käyttöoikeus: PD tekijä Nimimerkki Jamesssss, 2007)

Jos informaatikolta kysyy tietokantojen olemuksen perään, päätyy luultavasti keskusteluun yksittäisten tietokantojen sisältöalueista tai viitetietokantojen ja kokotekstitietokantojen erosta. Sen sijaan informaatikko ei oma-aloitteisesti suuntaa keskustelua relaatio- tai oliomalliin yhtä vähän kuin tietojenkäsittelyoppinut ottaa puheeksi tietokantojen sisältöä. Tähän kohtaan piirtyy selkeä ero informaatioammattilaisten käsityksissä.

Tietojenkäsittelytieteen edustajalle tietokanta on ensisijaisesti enemmän tai vähemmän onnistunut rakennekuvaus jostakin sisältöalueesta eli tietyllä tavalla rajatun systeemin sisältämistä kohteista. Kirjasto- ja tietopalveluammattilaiselle ratkaisevaa on, millaista tietoa viitteellisyytensä puolesta tietokanta sisältää tai mitä sisältöalueita se kattaa. Tietojenkäsittelytieteessä koulutetaan tietokantojen otsikolla niiden suunnitteluun, informaatiotutkimuksessa puolestaan lähdetään ajatuksesta, että tietokanta on valmis ja sisällöllinen tuote siinä vaiheessa kun se kohdataan.

Nämä erilaiset tietokantakäsitykset kohtaavat vaikkapa silloin, kun kirjastolainen päätyy operoimaan tai ylläpitämään kirjaston järjestelmiä tai kun tietojenkäsittelyn koulutuksen saanut alkaa keskustella henkilökunnan kanssa kirjaston tietoympäristöstä - siitä, millaista järjestettyä tietoa kirjaston arkipäivässä tarvitaan ja miten sitä hallitaan.

Googleen kiinni kasvanut asiakas olettaa automaattisesti kaikkien tietokantojen olevan kokotekstejä, kun taas vielä 1990- luvulla työuransa aloittanut kirjastolainen muistaa selkeästi vähittäisen siirtymän pelkästä viitetiedosta kokoteksteihin niillä alueilla, joilla riitti rahaa ja käyttäjiä turvaamaan kokotekstitietokannan taloudellisen tekemisen. Toisaalta pragmatismia, toisaalta tietynlaista resignaatiota ilmentää kommentti, jonka mukaan "ammattikorkeakouluissa ei viitetietokannoille löydy käyttäjiä". Jokapäiväistä opastustyötä tekevä tuskin on näin jyrkkä, mutta tunnistaa happamia ilmeitä, kun tarjonta ei katakaan runsain määrin aineistoa, joka olisi a) kokotekstiä, b) suomeksi ja c) auktoriteetiltaan opettajien hyväksymää. Nelli-portaali, niin hyödyllinen kuin se toisaalta onkin, sekoittaa tätä soppaa lisää, jos asiakas ei tunnista hakutulosten eroja tältä kannalta.

Kerran olen itse törmännyt tapaukseen, jossa asiakas absoluuttisesti edellytti kaikkien lähteiden olevan nimenomaan suomenkielisiä kokotekstejä; hän ei kävele viittä metriä lehtihyllyköille, ota lehteä esiin ja avaa sitä viitteen osoittamasta kohdasta, ei. Luultavasti häntä eniten huoletti copy-paste -mahdollisuuden puuttuminen. Minua puolestaan huoletti eniten se ammattikorkeakoulun opettaja, jonka rima mahdollisesti olisi näin alhaalla, ammattimatalakoulun tasolla.

Erilaiset tietokantakäsitykset, kertoen erilaisista tietokäsityksistä, kohtaavat mielenkiintoisesti ja haastavasti projektien tiedonhallinnassa. Samassa hankkeessa tarvitaan, jos ne tunnistetaan, sisällöllisten jäsennysten ohella useita erilaisia tiedon rakenteellisia lajeja ja niiden käsittelyyn kykeneviä järjestelmiä. Aihepiirejä mallintavan formaalin tiedon, johon myös relaatio- ja oliomallin sisältö kuuluu, pitäisi esiintyä jouhevasti tilastotiedon, sen graafisten esitysten sekä eri tyylilajeja edustavien tekstien rinnalla hankkeen tietoperspektiivissä. Vaihtoehtona on tämän moninaisuuden olemassaolon torjuminen tai sen kohtaamisen viivyttäminen hankkeen raportointiin saakka, jolloin se viimeistään vääjäämättä paljastuu, sillä tiedonlähteissä se vallitsee: mikään hanke ei tule toimeen yhdenlajisilla tiedonlähteillä.  

Voidaan havaita, että yhteisiin teksteihin syntyy epätasaisuutta, jos eri osien vastuuhenkilöt suosivat jyrkästi erityyppisiä tiedonlajeja ja -esityksiä. Tämän pitäisi kuitenkin olla tietoinen valinta, ei tulosta siitä, että asialla on joukko "kolmen konstin timpermanneja", joista kukin hallitsee vain harvan tiedonlajin ja sen käsittelysovellukset. Eräs ratkaisu on projektin vastuuhenkilö tai raportin toimittaja, joka kykenee huolehtimaan siitä, että hanke tietoisesti profiloidaan tiedonlajien suhteen tai raportti tasoitellaan toimitusvaiheessa luettavammaksi tässäkin suhteessa.

Yhteistyö ja tiedonlajien rajoja ylittävä havaintojen keskinäinen peilaaminen, "triangulaatio", on keskeinen tekijä hankkeiden laadun parantamisessa. Moninaisuuden ja sen vaikutusten osoittajaa ei pidä epäoikeutetusti syyttää sen luomisesta, mikä voi olla "kolmen konstin timpermannin" ensireaktio. Vaikeaa, mutta tarpeellista, on jo projektin alkuvaiheen briifauksissa ottaa puheeksi niin tilastot, erilaiset tekstit ja niihin viittaaminen kuin graafiset esitykset ja haastatteluaineiston purkaminenkin, tiedonlajeihin liittyviä metodisia kysymyksiä kaikki tyynni.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.