Kun käy ammatillisessa opettajakoulutuksessa Tampereella, täytyy kunnioittaa paikan juuria ja perinteitä - olla rippusen proletaari. Kuten Väiski totesi, suomalainen kansanmies tietää tavallisen hyvin mitä herrojen päässä on. Käyttöteoria on juuri sellainen sana. Sehän on ikään kuin yritettäisiin ympätä käytäntöä ja teoriaa yhteen ja senhän kaikki tietävät mitä siitä seuraa.

Australialaiset Wilfred Carr ja Stephen Kemmis ovat - monien muiden muassa - todenneet toimintatutkimuksen klassikossa Becoming Critical: Education, Knowledge and Action Research, että teorian ja käytännön erottelu on sitkeimpiä opetus- ja kasvatustyössä vaikuttavia yhdenmukaistavia eli konformistisia uskomuksia. Et ole oikea cowboy, jos yrität kyseenalaistaa tämän jaon pedagogisissa yhteisöissä ja yhteyksissä. Erityisen huolella tätä erottelua hellivät opiskelijat, mutta heidän mallinsa löytyy opettajanpöydän takaa.

Kirjasto- ja informaatiopalveluala on kuulunut niihin aloihin, joilla on ollut kestotuska omasta tieteellisyydestään ja sen tieteellisyyden sitoumuksista (jatkuva itsemäärittely kuuluu kaikkeen tieteeseen, mutta vanhat tieteet kuitenkin yleensä uskovat tieteellisen perustansa olemassaolevaksi). Tästä näkökulmasta on kova halu löytää se teoria eikä vältellä sitä. Toinen asia on, miten teoria käy kaupaksi opiskelijalle, joka jo tietää nokonuukaan miten kirjastossa oikein ollaan ja jolla on kova kiire sinne.

 1281688279_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Teoria ja käytäntö. Mutta miten sen käytännön voi kirjaan laittaa? Eikö hitsaamaan opikaan hitsaamalla?

Työyhteisöjen tarkastelussa käyttöteoria liittyy ajatukseen, että työyhteisön toimintaa voi kuvata ja ymmärtää toisaalta sen kautta miten osalliset siitä puhuvat ja toisaalta havainnoimalla. Julki lausuttua toimintamallia kutsutaan julkiteoriaksi (espoused theory) ja sitä toista käyttöteoriaksi (theory in use).

Opettajakoulutuksessa on alettu yhtenä omien näkemysten artikulointimenetelmänä soveltaa omaa opettajuutta ohjaavan käyttöteorian aukikirjoittamista. Opiskelija siis kirjoittaa siitä, mihin hänen opettajuutensa perustuu ja nojaa. Väkisinkin miettii onko tällaisen työskentelyn tuloksena oikeasti käyttöteoria vaiko sittenkin hienolta näyttävä ja todellisuutta sievistelevä julkiteoria. Kuka kirjoittaa olevansa behavioristi vaikka todellisuudessa merkittävä osa opetuksen käytännöistä perustuu nimenomaan behaviorismille: tietyn käytöksen tuottamiseen ja havaitsemiseen. Tavoite on yleensä lakki pois päästä tunnilla eikä sen ymmärtäminen ja käsittely, mitä oppilas lakkikoodilla viestii.

Käyttöteorian kirjoittamisessahan on kyseessä hiljaisen tiedon ulkoiseen muotoon saattaminen ja hiljaisessa tiedossa tunnetusti on vahvasti mukana tunteet ja uskomukset. Siksi voidaankin päätyä tuohon otsikossa mainittuun toivomukseen, toisaalta voidaan kohdata myös oman ajattelun raadollisuus.

Itse olen aikeissa hyödyntää tätä prosessia suunnitteilla olevan tietopalvelukonseptin kehittelyssä asiakkaiden tiedontarpeiden, oikeastaan tiedontarpeiden rakenteen, ei yksittäisten tapausten, ennakoimiseksi. Luonnollisestikaan oma näkemykseni ei siihen riitä, vaan tarvitaan asiakkaiden aitoja käsityksiä, heidän käyttöteorioitaan omista tiedontarpeistaan. Niiden esiin saamiseksi minun on oltava tietoinen omista olettamuksistani.

Kokeilen, josko DeBonon kuudesta ajatteluhatusta olisi apua kulloistenkin asenteiden tunnistamisessa: ensin yritän tunnistaa ilmiön ja sitten arvioida, mistä näkökulmasta sitä olen lähestynyt.  

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.