Kun alkaa huomata rakenteellisia samankaltaisuuksia hankkeen ympäristön eri osissa, tulee miettineeksi - ja on syytäkin miettiä - onko samankaltaisuus todellista vai kertooko se katsojan näköharhasta: "jos sinulla on vain vasara, koko maailma näyttää naulalta".  Toisaalta: kun tavoittelee keinoja hankkeiden tiedonhallinnan ja -muodostuksen ymmärtämiseksi paremmin, ei liene lainkaan haitaksi, että pitää omaa prosessiaankin hanketyyppisenä.

Lämpenee. Kohta liikutaan ripeästi. (Kuva: Ritva Mononen)

Projektityössä, realistisen evaluaation kulussa ja toimintatutkimuksessa näyttäisi prosessin kuvauksen kannalta olevan paljon samaa. Toimintatutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että tutkimus ja käytäntö on kiedottava toisiinsa, jotta tutkimus säilyttäisi tuntuman käytännön toimintaan ja käytännön toiminta puolestaan hyötyisi tutkimuksen tuloksista.

Toimintatutkimuksen perusrakenne on sykli, joka etenee lähtötilanteen ja siinä ilmenevien ongelmien käsitteellistämisestä parannetun toiminnan suunnitteluun, interventioiden toteutukseen ja tulosten eli interventioiden vaikutusten arviointiin palatakseen jälleen arvioimaan muuttunutta tilannetta ja inteventiotarpeita. Perusprosessi tässä muodossaan on Kurt Lewinin jo 1940-luvulla muotoilema.

Tutkimusotteen heikkous ulkopuolisen silmin - ja perinteisen tiedekäsityksen näkökulmasta - liittyy juuri toiminnan ja tutkimuksen tiiviiseen yhteyteen: kun interventioita tehdään ja toiminta etenee, ei jälkikäteisen tutkimusraportoinnin prosesseista ole apua. Sen sijaan täytyy ymmärtää intuitiivisesti ja hyvin tehdyn tiedonhankintasuunnitelman mahdollisesti antamin avuin, mitkä havainnot ja tiedot on tärkeä saada talteen tapahtumien keskeltä. Ulkopuolisesta, objektiivisesta havainnoinnista on turha puhua.

Nyt tuntuu niin luontevalta ajatella hankekirjoittamista tällaisiin tilanteisiin, että on vaikea edes kuvitella tyytyvänsä perinteiseen loppuraportointiin. Toisaalta en pidä ajatuksesta, että monille ainutkertaiseksi jäävä tapahtuma - kuten tässä taustalla kulkeva pallolento - käytettäisiin kännykkään kälättämiseen. Tasapainoa täytyy hakea tavoitteiden, suunnittelun, fiiliksen, tilanteen ja teknologian viitoittamassa vilisevässä maisemassa.

Kokenut pallopilottimme Peter opasti ennakkobriiffissä, että on syytä suunnitella mielessään valmiiksi, miten kiipeää koriin sitten kun on oikea hetki: silloin ei ole aikaa suunnitella vaan on haettava jalan- ja kädensijansa ripeästi.  Koriinnousun hässäkästä ei tosiaan ehtinyt ottaa kuvia vaikka aivan tulipalokiirettä ei tällä kertaa tullutkaan. Olisi tarvittu triangulaatiota eli toinen, maajalkaan jäävä kuvaaja.

GPS-paikannin minulta jäi reppuun, jonka paikka olikin sitten huoltoautossa. Kalastajan taskuliivi on hyvä varuste tuleville lennoille: kameran ja kepsin haluan pitää jatkossakin mukana, känny voi rauhassa jäädä maahan. Pallolennon jälkeen jaettavaan diplomiin voisi kuulua plottaus toteutuneesta reitistä, joka on aina ainutkertainen. Hyvinkin pelaavaa toimintamallia voi siis kehittää edelleen. 

 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.