Sitko on leipomisessa ydintekijöitä. Ilman sitä ei kerta kaikkiaan synny kunnon taikinaa eikä siis myöskään maistuvia leipomuksia. Tunnen sitkon, mutta en osaa määritellä sitä. Sen vain tuntee.

Sitko on löytynyt. Taikinan kimpussa bloginpitäjä, taikinan alla silikoninen leivinalusta. (Kuva: Ritva Mononen 2009)

Tunnetuimpia ellei tunnetuin hiljaisen tiedon esimerkki on japanilainen leipäkoneen kehittelyssä tehty oivallus: koneen suunnittelijan täytyy ensin itse oppia leipomaan, ennen kuin voi tehdä koneen, joka suoriutuu samasta kunnolla. Tarina on kerrottu esimerkiksi näin:

"In 1985, Osaka-based Matsushita Electric were trying to develop a new home bread baking machine. They were having trouble getting the machine to knead dough correctly and as a result the crust was overcooked while the inside was underdone. They even tried x-rays comparing bread kneaded by machine and expert bakers, but to no avail.

Finally, software developer Ikuko Tanaka noticed that the head baker at the Osaka International Hotel had the best reputation for baking bread. Tanaka observed the baker for about a year and finally discovered the stretching and twisting technique that make the dough work. The machine was then developed with special ribs inside the machine to produce the stretching technique, and the "twist dough method" set record sales for the bread maker in its first year." (Innovations & Inventions)´

Ammattikorkeakouluissa eletään nähdäkseni juuri nyt niitä aikoja, jolloin viimeistään pitäisi laaja-alaisesti ottaa haltuun tiedonlajien moninaisuutta ja niiden kohtaamispisteitä. Tiedänhän minä sen, että tarvittaessa kyllä löytyy pönäkkää osataan jo -puhetta. Luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti. Ja osataan jo -puheen vastapainoksi löytyy myös niitä kommentteja, että ei koske ainakaan meitä, tekemistä on tarpeeksi muutenkin.

Olen mukana työryhmässä, joka pohtii osallisuuden johtamista. En ollut alkuun kovin ihastunut tähän termiin, ilmeiseen uusmuodosteeseen, mutta kun olen tutkaillut ideaa tarkemmin, totean, että ajatuksellisesti kyseessä ei ole ollenkaan harhaisku.

Viittaan taas jo aiemminkin sivuamaani "koko maailma näyttää naulalta" -riskiin, mutta silti olen vakaasti sitä mieltä, että osallisuuden johtamisen ajatus sopii erinomaisesti myös kirjaston toimintakulttuurin parantamiseen, nimenomaan parantamiseen, ei siihen iänikuiseen kehittämiseen (kyllä niitä kehiä on jo ihan tarpeeksi).

Pohjimmiltaan osallisuuden johtamisen tarpeessa on kyse siitä, että kirjaston kaltainen entinen tukitoiminto ei voi enää (pitkään) elää virastojäsennyksessään olemalla kiltisti nurkassaan ja istumalla osaamisensa päällä. Sen syrjäyttää muuten pian joku nopsempi ja ekstrovertimpi toimintamalli.

Tarvitaan sellaista johtamiskulttuuria - ja sen tueksi tutkimusta - siihen, miten tällaiset täydentävät asiantuntijat johdetaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.  Minäkään en väitä kirjastoa ihan ydintoiminnoksi esimerkiksi ammattikorkeakoulussa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että kirjaston osaaminen on esimerkiksi hanketoiminnassa kuin suola taikinassa. Se ei ole aivan hiivan veroinen voima-aine, mutta pois unohtuneena huomataan kyllä tärkeäksi. 

Nyt eletään vielä teknisten ratkaisujen hegemonian aikaa. Ylhäältä annetut ja johdetut teknologiset ratkaisut vain eivät auta mitään, jos niiden sisältö joko a) kiertää kirjaston kaukaa kehysorganisaation vallanjaon takia tai b) kuormittaa henkilökuntaa entisestään niin, että kirjastolaiset jättävät moiset innovaatiot omaan arvoonsa ihan mielenterveytensä takia.

Toimiva informaatiokulttuuri - eri tiedonlajien ja niihin liittyvän osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja osaava yhdistäminen - on se sitko, jota tietointensiivinen organisaatio koossa pysyäkseen tarvitsee. Sitku ei riitä.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.