Olen aloittamassa Wikipedian pedagogiseen käyttöön liittyvän artikkelin tekoa. Se tuntuu johtavan opetuksen maailmaan hapuilijan heti ensimmäiseksi fundamenttien äärelle. Siksipä pyydänkin kokeneemmilta kommentteja. Toisaalta huomaan koettelevani taannoin opiskelijoille esittämieni suositusten rajoja. Äitini kotiseudulla Keski-Pohjanmaalla on ollut sanonta suunnilleen näin: Sitä sanaa ei suustaan päästä, jonka perillä ei joskus ole.

Kerroin YAMK-opiskelijoiden metodiopetuksessa taannoin päiväkirjan erilaisista ulottuvuuksista opiskelu- ja työkäytössä. Siinä yhteydessä esitin, että päiväkirjalla ja blogilla on hyvä olla tietoisesti määritelty rinnakkaiselo - mielestäni ei ole hyvä idea, että hankeblogin pitäjä uskoo sen kattavan myös päiväkirjan funktiot. Nähdäkseni käy niin, että historiallisista yhteyksistä huolimatta blogin olemus on niin erilainen, ettei se voi toimia päiväkirjan kaikissa funktioissa. Päiväkirja kiintolevyllä tai pöytälaatikossa ei tietenkään toimi blogin kaikissa funktioissa. Täysi hyöty kummastakin jää siis saamatta, jollei niillä ole selkeätä työnjakoa ja omaa "ääntä" kummallakin. Eri asia on, voiko tuon työnjaon esittää tai kirjoittaa auki, mutta ajatustasolla linjaukset on tehtävä.

No niin, tässä sitten flirttailen tuon ajatuksen kanssa. Homma on kuitenkin hallinnassa, uskokaa pois - Informaatikko irrallaan ei ole julkinen päiväkirjanpitäjä.

1257491658_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Fundamentti  Tekijä: Lokilech Lisenssi: Creative Commons Attribution ShareAlike 3.0
Lähde:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:D%C3%BCppenweiler_Dampfmaschinen_Fundament.jpg

Sitten siihen pedagogiseen fundamenttiin. Tiedonhankinta- ja -hallintaihmisenä sitä toivoo saavansa kiinnostuksen kohteelle nimen tai nimiä. Se kummasti helpottaa tiedonhankintaa.

Kiinnostukseni kohteena on seuraava ilmiö:

1. Kokeissa pidetään kysymys- ja vastauspaperit erillään. Kysymykset kerätään kokeen jälkeen pois. Vastauksetkin tietenkin kerätään, mutta ne palautetaan aikanaan arvosteltuina.

2. Oletetaan, että tehdään jokin opinnäytettä pienempi harjoitustyö. Tuotokset kerätään ja tallennetaan määräajaksi. Ne ovat kuitenkin tallennettuina de jure -syistä, de facto niitä ei käytetä mihinkään. (Ainakaan tulevat saman aiheen opiskelijat eivät niitä käytä.)

3. Yliopistoissa, erityisesti teknillisillä ja ilmeisesti myös matemaattis-luonnontieteellisellä puolella tunnetaan ns. pruju-käytäntö. Prujut ovat opiskelijoiden keskenään levittämiä luentomuistiinpanojen tiivistelmiä tai muita glossia, joiden tarkoitus on helpottaa opiskelua ja/tai opintosuoritusten saamista.

4. Erään ammattikorkeakoulun eräässä koulutusohjelmassa syntyi tietynlainen projektityyppi, joka tuotti määrätynformaattista raporttia. Edellisistä poiketen nämä saatettiin käytettäviksi peräti kirjaston kokoelmiin liitettyinä. Nousi kysymys luetteloinnista. Kokeilujen jälkeen päätettiin, että luettelointi olisi mahdollisimman niukkaa. Syy? "Väärät" tahot alkoivat huomata kyseisten raporttien olemassaolon ja kysellä niitä jopa kaukolainaan. Herran pieksut rouvan jalassa - ei tule kuuloonkaan! Oli jaettu kirjaston kautta tietoa vääristä kohteista tai oikeastaan siis väärälle kohderyhmälle. Tarkoitus oli pitää kyseisen aineiston näkyvyys paikallisena.

Nyt siis haluaisin nimen tuolle ilmiölle, joka noissa tapauksissa esiintyy: opiskelun kohteena oleva semioottinen tila halutaan pitää neitseellisenä, tuleville opiskelijoille se eri keinoin nollataan (tapaukset 1 ja 2) tai toisin ollen halutaan edistää tilan täyttymistä ja kehittymistä, tiedon kumulointia (tapaus 3).  Nollausilmiölle voidaan synnyttää vastavoimaa (tapaus 4).

Wikipedian pedagogisessa käytössä tuo ilmiö X tulee esiin seuraavasti: Jos tietyt käsitteet ovat aihepiirille A relevantteja eikä niistä vielä ole artikkelia Wikipediassa, ilmeinen pedagoginen interventio on, että opiskelijat laativat artikkeleita aihepiiristä A. Mutta entäs sitten? Tulevat seuraavat opiskelijat ja kas vain - aihepiiri ei olekaan enää koskematon. Mitä tapahtuu pedagogiikalle / pedagogiikassa? On ilmeistä, että tapahtuu kehityssykli: samoja aiheita lähestytään kehittyneemmällä tasolla. Toisaalta voidaan todeta, että tämä kehitys saa opettajan hylkäämään työskentelytavan - kas kun hän ei voikaan enää lähestyä aihetta samalla muuttumattomalla konseptilla, se on pilattu, on tapahtunut defloraatio.

Täytyy pohtia asiaa. Mutta mikä on asian oikea, sanoo: pedagoginen nimi? Defloraatio se ei ole, siitä olen varma. 

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.