Hän tempautui kauhistavan nautinnon huumaan, niin kiihkeään, että hän tunsi nauravansa ilosta vastoin tahtoaan ja hänen täytyi pakottautua hidastamaan tahtia...

Kun Umberto Eco puhuu lähteistä teoksessa Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään, hän yleensä tarkoittaa tutkimuksen kohteena olevaa alkuperäistietoa, toisin sanoen tutkimusaineistoa. Mitä usein nimitetään lähteiksi on hänelle taas tutkimuskirjallisuutta. Tämä jäsennys on yleinen ainakin historiatieteissä ja kirjallisuudentutkimuksessa.

1333089480_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oppineisuuden osoittaminen. Alkuteoksen kansi. Lähde: libreriarizzoli.corriere.it Sitaattioikeus.

Eräissä ammattikorkeakoulujen antamissa ohjeissa lähteiden ja aineiston ero häivytetään määrätietoisesti, halutaan puhua vain yleensä relevantista tiedosta muodosta ja  alkuperästä riippumatta. Näen tässä pyrkimyksen yksinkertaistaa opiskelijan toimintaympäristöä ja vähentää hänelle lähteiden arvottamisesta aiheutuvaa kognitiivista kuormitusta. Mihin asettuu tähän pyrkimykseen nähden informaatiolukutaito: joka taitoa lisää, se tuskaa lisää...? Pintaoppiminen toki kuormittaa syväoppimista enemmän, mutta miten ja missä aikarakosissa jälkimmäinen saavutetaan?

Onko tiedonlajien erotteluilla tai niiden poistamisella jotain vaikutusta ja jos, niin kenelle? Miten lähteet ylimalkaan kiinnostavat näin paljon tai se, onko jokin kohde lähde tai ei-lähde?

Kirjoitamme parhaillaan artikkelia, jonka kirjoitusotteessa on tähän saakka ollut tärkeää pysytellä enimmäkseen etäällä lähteistä ja keskittyä kokemukselliseen alkuperäistietoon. Nonakan SECI-mallin termein olemme keskittyneet saattamaan hiljaista tietoa eksplisiittiseen muotoon. (Tämän päivän Suomessa tuon mieluummin selittää kuin käyttää sanan externalize suomennosta.) Voisi sanoa, että kirjoitamme tavallaan ammattikorkeakoulumaisesti, hyvin läheltä kohdetta, joka tässä tapauksessa on eräs pedagoginen käytäntö.

Toisaalta ammattikorkeakouluissa tehdään paljon erilaisia selvityksiä ja hankeraportteja, joissa lähdeluettelot saattavat olla laajojakin. Vaihtelu on suurta.

Edellisessä kirjoituksessa viittasin opinnäytetöiden lähteiden laajaan tyyppikirjoon, siis laadulliseen vaihteluun. Voi käyttää sanoja laatu ja laatuero neutraalisti merkityksessä laji tai luonne. Toisaalta voi puhua korkeasta ja ei-niin-korkeasta laadusta jonkin arvostuksen suhteen, mutta ei koskaan arvovapaasti. Totunnaista on katsoa lähteiden ikää - mitä uudempi, sen parempi - ja laskea näistä tilastoja.

Epäilemättä lähteitä, niiden hankintaa, hallintaa ja käyttöä voi tarkastella myös kokemuksellisesti. Alun lainauksessa kirjastonhoitaja yrittää saada aisoihin käsistä näköjään ryöstäytyvää assosiatiivista tiedonhallintaprosessia. Teksti ei kuitenkaan ole 1980-luvun hypertekstifantasiaa, kuten voisi luulla. Kirjoittaja oli kyllä kirjallisuuskriitikko.

Minua tiedonlähteet kiinnostavat tutkimushankkeeni kannalta systeemisesti. Tiedonlähteet ovat osia yleensä useissa toimintajärjestelmissä, joissa toimijat toteuttavat omia, luontojaan keskenään ristiriitaisia tavoitteitaan. Ei voida olettaa, että amk-opiskelijan tavoitteet tiedonlähteiden suhteen ovat samat kuin hänen akateemisesti koulutetun, eri sukupolvea edustavan opettajansa. Työelämäpartnerien tiedonlähdearvostuksista emme taida suoraan paljon tietää. Tässä suhteessa oma tiedonhankintani on vasta alkutekijöissään.

Kirjastolla on omat arvostuksensa, joista kaikkia ei ainakaan asiakkaille ole avattu. Oli mielenkiintoista kuulla informaatiotutkimuksen alumnitapaamisessa Oulussa, että yliopistokirjastot ovat luopuneet tai luopumassa tavoitteestaan hankkia kattavia kokoelmia tavoitteena sinänsä, vaan hankinnassa painotetaan yhä enemmän asiakkaiden tilanteenmukaisia tarpeita ad hoc.

Opettajakoulutuksen opiskelijakollegani Jari Honkanen viittasi Facebook-päivityksessään ammatillisessa koulutuksessa keskeiseen tiedontuottamismalliin: "Se miten seikkaperäisesti opiskelija osaa kuvata työn kulun, ja avata projekti muiden luettavaksi on oleellista." Tuon kuvauksen perusteella on siis mahdollista toteuttaa kelpo projektiraportti hiljaisen tiedon ulkoistamisena periaatteessa ilman (merkittyjä) lähteitä.

Kun toinen alkaa vastahakoisesti hidastaa lähteiden hankkimista, on toisen raportti siis jo tehty. Tärkeintä onkin osata valita kuhunkin tilanteeseen sopiva tiedonhankintamalli, olla tietoinen siitä ja kyetä vaikuttamaan siihen. Jatkossa tullaan eri toimijoiden mahdollisuuksiin opinnäytetyön toimintajärjestelmissä. Alun sitaatti ei oikeasti muuten kertonut kirjastonhoitajasta vaan valokuvaajasta - tarinan vuoksi tämä sallittakoon.

 Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.