Tämä kirjoitus on niitä, joiden alkuun lienee syytä lisätä eräänlainen suojalauseke eli disclaimer. Kirjoittaja on ammatillinen opettajaopiskelija, jolla on informaatikon pätevyys ja positio. Kirjoittaja ei tässä kuitenkaan edusta tai käsittele organisaatiota, jossa toimii informaatikkona vaan kirjoittaa opettajaopiskelijan asemassa, vaikkakin informaatikon näkökulmasta.

Opettajaopintojen tässä vaiheessa käsittelemme erilaisia oppijoita. Ennakkotehtävässä kysytään esimerkiksi seuraavaa: Onko sinulla erityisopiskelijoita / erityisen tuen tarpeessa olevia opiskelijoita? Miten erityisyys näkyy opetus- ja ohjausmenetelmissäsi? Miten erityisen tuen tarve näkyy arkityöskentelyssäsi?

Jäykästä informaatiopositiosta ja henkilökohtaisten defenssien läpi tekisi ehkä mieli vastata, ettei kirjaston tai tietopalvelun työntekijän tule tietää asiakkaan erityisyyttä. Kuitenkin se pitäisi hyvän asiakaspalvelun nimissä osata tunnistaa ja ottaa oikealla tavalla huomioon.

Ammatilliseen koulutukseen tulevat opiskelijat käyvät opintojen alussa esimerkiksi luokanvalvojan tai ryhmänohjaajan haastattelun, jossa otetaan esille myös mahdolliset erityisen tuen tarpeet opiskelijan itsensä kokemana ja kertomana. Erityisen tuen tarpeesta kertoo myös se, jos opiskelijalla on ollut henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS peruskoulun aikana.

Opinnot aloittaessani asetin tietoisen tavoitteen projisoida informaatikon ja opettajan positioita toisiinsa, pistää niitä dialogiin. Olisin voinut tietenkin valita erillään pitämisen tien, uskoa voivani "rakentaa sisääni" pedagogisen osaamisen, joka ei olisi millään lailla tekemisissä informaatikkopuoleni kanssa, mutta olisiko sellainen a) uskottavaa, b) henkisesti rakentavaa, c) hyödyllistä?

 1285655201_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuva: HOJKS ja HOPS suhteessa toisiinsa.

Tämän edellä kuvaamani tehtävän myötä käsillä on nyt niitä tilanteita, joissa eri positioiden suhdetta joutuu tietoisesti määrittelemään.

Yksinomaisesti kirjastollisesta näkökulmasta katsoen erilaisten oppijat näkyvät ainakin kokoelmatyössä. Hankintoja suunniteltaessa otetaan siis huomioon selkokirjat ja -lehdet. Lisäksi varmaankin hankitaan ainakin opettajille ja toisaalta opiskelijoille ja heidän läheisilleen suunnattua aineistoa oppimisvaikeuksista. Eri näkökulmien, kuten maahanmuuton, kautta syntyvää erityisyyttä tunnistetaan ja otetaan huomioon. Voi löytyä perustelut lopettaakin aihepiiriin syventyminen tähän. Silloin ainakin ollaan alueella, jossa ei vahingossakaan ole mitään "henkilökohtaista".

Jatkopohdittavaa voi edelleen hakea esimerkiksi erityisryhmien huomioonottamisesta infrastruktuurissa ja asiakaspalvelun käytänteissä. Tässä ei taas vielä tarvitse puuttua pedagogiikkaan henkilöstökoulutuksen lähestymistapoja laajemmin.

Entä sitten tiedonhankinnan opetus? Se on jo mutkikkaampi kysymys, koska erityisryhmien huomioonottamista pohtiessa joutuu avaamaan yleisemminkin sitä, millaisiin oletuksiin opetus perustuu.

Mitkä siis ovat ne tiedonhankinnan vaikuttimet, toimintamallit ja yksittäiset tekniikat, joita tuomme esiin ja tuemme opetuksessa? Onko tiedonhankinnan opetuksemme kirjastomme kokoelmia suosivaa vai avoimempaa? Millaisiin tieto- ja oppimiskäsityksiin se perustuu?

Miten näistä perusoletuksista - jos nyt niistä on päästy a) selville ja b) yksimielisyyteen - sitten muokataan erityisryhmien ja -yksilöiden tarpeisiin mukautettu tiedonhankinnan opetus?

Talomme sisäinen selkeää ohjausta käsittelevä materiaali kehottaa kiinnittämään huomiota esimerkiksi analyyttisten ja holististen oppijoiden eroihin: analyyttiset (joita myös serialisteiksi nimitetään) kaipaavat yksityiskohtia ja keskittymisen tukemista, holistit taas hakevat kokonaisuuksia ja henkilökohtaista vuorovaikutusta, dialogia. Eri oppimistyylejä edustavien toiveet oppimistilanteen tunnelmasta eroavat siis toisistaan.

Olen havainnoinut tiedonhankinnan opetusta - toivottavasti en tämän kommentin myötä menetä tulevia havainnointimahdollisuuksia - ja todennut, että yleisesti ottaen tiedonhankinnan opetus on selkeyden suosituksiin nähden kovin tiivistä, liian läpikäyvää luonteeltaan. Tiedonhankinnan opetus tahtoo helposti rakentua niin, että keskipiste ovat järjestelmät, ei tiedontarpeitaan jäsentävä ja toteuttava ihminen. Tällainen opetus maistuu paremmin analyyttiselle kuin holistiselle oppijalle.

Selkeän ohjauksen periaatteissa korostetaan esityksen vaihtelevuutta, niin äänenpainoissa kuin havainnollistamisessa ja tauotuksessakin. Yhtenä tärkeänä pointtina nostetaan esiin metapuhe, oman toiminnan avaaminen puhumalla. Tiedonhankinnan opetukseen sovellettuna metapuhe tarkoittaa sitä, ettei opetuksessa käydä läpi ennalta testattuja ja opeteltuja hakuja, vaan avataan prosessi ihan aitona ongelmineen ja ihmettelyineen. Pohtimista siis informaatikolla riittää, ilman että tarvitsee aivan opettajien tapaan kantaa huolta yksittäisten opiskelijoiden pärjäämisestä ja heidän HOJKS:eistaan.

Ammatillisten opettajien ja opiskelijoiden näkökulmasta enemmän: Maininki, Riitta: HOJKSin merkitys opiskelijalle ammatillisessa perusopetuksessa, kehittämishankeraportti. Jyväskylä: JYväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu, 2007
https://oa.doria.fi/bitstream/handle/10024/50095/TMP.objres.512.pdf?sequence=2

 Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.