Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoitti 19.3.16 Lääkärilehden kolumnissaan Minä ja mielipiteeni tietoa koskevien käsitysten muuttumisesta ja vallitsevasta, tutkimustietoa torjuvasta kulttuurista. Tutkijaa närkästyttää, kun media asettaa hänet samalle foorumille ja samalle lähtöviivalle erilaisista tiedollisista lähtökohdista käsityksiään esittävien kanssa. Itse asiassa tutkija on takamatkalla, koska hän "ei ole yhtä varma asiastaan" kuin muut keskustelun osanottajat.

Systeemi- ja kompleksisuustutkija, Vrije Universiteit Brusselin tutkimusprofessori Francis Heylighen toteaa, että jonkin idean tai uskomuksen menestyksessä itse kohteella (referentillä) on suhteellisen pieni rooli. Sisältö on vain yksi lukuisista tekijöistä (selectors), jotka muovaavat niitä polkuja, joita jokin idea lähtee leviämään ja leviämisen kuluessa muuntumaan. Heylighen jakaa nämä tekijät objektiivisiin, subjektiivisiin ja intersubjektiivisiin.

Keltikangas-Järvinen muistelee aikaa 30 vuotta sitten, jolloin vanhemmat vielä ymmärsivät, että lapsen kehitys noudattaa tiettyä ikäkausittain etenevää yleistä kulkua. Nyt sama kehitys nähdään lapsi- ja perhekohtaisena projektina, jossa luonnon ja yhteisön on viisainta tehdä parhaansa tämän kyseisen babyprojektin eteen tai muuten!

Kun itse mietin aikaa 30 vuotta taaksepäin, muistan, että silloisilla opettajillani oli kärjistetysti kaksi toimintalinjaa. Toinen pitäytyi oppikirjassa (huom. yksikkö) tai siitä tekemissään luennoissa, toinen taas korosti omakohtaisen kokemuksensa ylivertaisuutta. Erona Keltikangas-Järvisen tilannekuvaan on, että kumpikaan linja ei perustunut ainakaan kovin tuoreeseen tutkimustietoon. Irtiotot oppikirjoista ja omakohtaisuudesta kohti tutkimusta olivat 1980-luvun perinteikkäässä opistossa varsin lujassa. Opiskelijoilta edellytettiin lähinnä lujaa uskoa tunneilla kuultuun, oli se sitten luonteeltaan oppikirjan teoriaa tai yrittäjäkokemusta omaavan opettajan käytäntöä.

768px-Lorenz_system_r28_s10_b2-6666.jpg

Lorenzin attraktori. Lähde: Wikimedia Commons. Tekijä: nimimerkki Wikimol. Käyttöoikeus: Public Domain.

Kertomansa mukaan Keltikangas-Järvinen koki ahaa-elämyksen (sallittakoon sana) kulttuuriantropologian luennolla: onkin niin, että maailma(t) on/ovat kunkin ihmisen omia luomuksia eivätkä ne ongelmitta sopeudu kovien tieteiden tuottamiin faktoihin, joista tutkija kuitenkin tietää, etteivät ne ole lopullisia. Kulttuuriantropologian kaltainen tiede ei olisi voinut säilyä ja kehittyä  samanlaisista lähtökohdista kuin ns. eksaktit tieteet. Kulttuuritieteen täytyy kyetä samalla kertaa sekä myötäelämään että erittelemään tutkimansa yhteisön kulttuuria.

Objektiivisuutta tai havaintojen realisuutta arvioitaessa huomio kiinnittyy vain kohteeseen, sen muuttumattomuuteen eri olosuhteissa, eri ajassa ja eri välinein tehtävien havaintojen edessä. Ennen kaikkea tuloksia tulkitsevan ihmisen vaikutus tulee tunnistaa ja erottaa kohteen ominaisuuksista. Objektiivisuutta on se, että havaitut ominaisuudet ovat objektissa (eivätkä havainnoitsijassa tai hänen tulkinnoissaan). Mitään muuta koristelua ei tähän käsitteeseen tarvita. (On surullista lukea opinnäytetöistä epämääräistä huttupuhetta tasapuolisuudesta jne. - millä en tarkoita, että huttupuhe olisi tyystin tai juurikaan opiskelijoiden vika.)

Subjektiivisuuden Heylighen asettaa ilahduttavasti omalle paikalleen. Subjektiivisuus ei ole harhaa tai heikkoutta. Meitä ei olisi ilman minuja, subjektiutta. Kognition näkökulmasta asioita opitaan paremmin, jos ne ovat hyödyllisiä. Niitä opitaan paremmin, jos ne ovat yksinkertaisia. Tämä on vaativaa: pitää kyetä erottamaan yksinkertaisuuden tavoittelussa olennaisuus ja olennaiset piirteet mahdollisesti hävittävä yksinkertaistaminen. Olennainen osa subjektiivisuutta suhteessa tiedon omaksumiseen on, että uudet asiat opitaan paremmin, kun ne kyetään liittämään aiempaan. Heylighen käyttää tästä termejä koherenssi (coherence) ja historiaisuus (historicity). Fred Hoylen tieteisromaanissa Musta pilvi ihmisiä kuolee infoähkyyn, kun he yrittävät eräänlaisessa multimediastudiossa omaksua Maan lähelle hakeutuneen kehittyneemmän älyn saavuttamia, mutta omalle maailmankuvalleen vieraita tuloksia.

Heylighen vertaa herkullisesti uskomusten leviämistä tartuntaan (infection) ja kuvaa sitä yksilön kääntymykseksi. Tässä prosessissa ideat monistuvat ja saavat usein mukaansa eräänlaisen lähetyskäskyn, kehoituksen levittää omaksuttua käsitystä edelleen. Voipa olla niinkin, että yksilö levittää uskomansa asian keralla jotain aivan muuta, sellaistakin käsitystä tai "kognitiivista loista" (cognitive parasite), joka on levittäjälleen vaarallinen.

Intersubjektiivisessa mielessä tiedon keskeiset ominaisuudet liittyvät siihen, että tieto on helppo ilmaista kompaktisti ja jaella, siihen myös liittyy selkeä ajatus kollektiivisesta edusta. Samalla tieto voi olla luonteeltaan yhdenmukaistavaa (conforming) ja autoritääristä. Keltikangas-Järvinen viittaa kolumnissaan eräisiin intersubjektiivisen tiedon piirteisiin: se ilmenee keskusteltaessa yhteisössä ("joukko oppineita naisia keskusteli"), se kärjistyy ja tiivistyy ("kaikki mahdolliset kliseet ", "kaikenmaailman dosentit"). Hän osoittaa myös, milloin intersubjektiivisuus ei toteudu: "Jokainen puhuu omiaan.

Keltikangas-Järvinen ei tässä kolumnissaan juuri suostu myöntämään, että myös tieteellisellä tiedolla on intersubjektiivista luonnetta; tämä nähtävästi tylsyttäisi keskeisen, sinänsä hyvin aiheellisen, väitteen kärkeä. Professori väittää, etteivät tutkijat pidä tuloksiaan osana omaa persoonaansa. Kuitenkin, esimerkiksi vastaperustetussa Tohtoriverkostossa jäsenet yleensä aloittavat esittelynsä väitöstutkimuksensa aiheella ja valitettavan monella tämä on toistaiseksi jäänytkin ainoaksi puheenvuoroksi. Luottamuksen rakentaminen oman yhteisön ulkopuolella vaatii aikaa. Historiallisissa väitöstilaisuuksissa oli miekka vain valvojalla eli kustoksella. Tämä siksi, etteivät väittelijä ja vastaväittäjä ottaisi toisiaan hengiltä puolustaessaan näkemyksiään ja niihin uskovaa omaa heimoaan.

Kirjallisuutta

  • Heylighen Francis 1997. Objective, Subjective, and Intersubjective Selectors of Knowledge. Evolution and Cognition 3 (1), 63-67
  • Hoyle, Fred 1985. Musta pilvi. Hämeenlinna: Karisto
  • Keltikangas-Järvinen Liisa 2016. Minä ja mielipiteeni. Potilaan lääkärilehti 19.3.2016 http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/mina-ja-mielipiteeni/ 

 

Creative Commons License
Tämä teos on julkaistu Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.0 Generic License -lisenssillä.