Kun Googlen kuvahaulla hakee sanaa teoria, saa monta kuvaa Einsteinista. Einsteinin työ epäilemättä edustaa maallikolle  "teoriamaista teoriaa", viimeisen päälle teoriaa, merkityksessä vaikeatajuinen, harvojen hallittava tai epäkäytännöllinen. Tätä sanotaan tyypillisyysefektiksi: teoriaa henkilöi useammille Albert Einstein kuin vaikkapa Aimo Cajander.

Aimo Kaarlo Cajander, professori. Lähde: Wikimedia Commons. Lisenssi: PD50

Teoria näyttää monille kuvien nettiin lataajille tuovan mieleen myös matemaattisen kaavan. Teorian ideat ja ilmenemismuodot ovat kuitenkin paljon laajempia.

Olen opinnäytetyön tietoperustaa pohtiessani kantanut murhetta teorian ja käytännön jyrkästä erottelusta. Ajoittain voi olla kyllä niinkin, ettei niitä eroteta lainkaan:

Suomi24-verkkokeskusteluissa tuskaili nimimerkki Huono opettaja (ilmeisesti siis opiskelija, jolla mielestään oli huono opettaja) seuraavasti, huomaa isot alkukirjaimet:

Pitäisi opinnäytetyötä opponoida eli siis vielä harjoitteluvaiheessa ollaan, mutta opettaja ei oikein milloinkaan osannut selittää käytännönläheisesti mitä tarkoitetaan Empiriaosalla ja Teoriaosalla. Teoriaosasta nyt voisi jotain päätellä, mutta olisi mukava, että jos joku osaisi nämä kuitenkin selittää.

Teoria-sanan taustalta löytyy kreikan θεωρία, katseleminen. Kun ajattelee teorian roolia ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä, ei ole mielestäni ollenkaan hullumpaa pitää teoriaa opinnäytetyön kohteen katselemisen välineenä, eräänlaisena linssinä. Tämä sisältää kaksi varteenotettavaa ajatusta: Ensinnäkin linssi hyvin toimiessaan parantaa näkemistä. Toiseksi se voi olla, ja käytännössä aina on, jonkin verran vääristävä.

Tähän perustuu ylevä selitys teorian auki kirjoittamisen välttämättömyydestä: kun asioita aina katsotaan jonkin linssin läpi, täytyy opinnäytetyön tekijän tietää, mikä linssi hänellä on käytössä. Jos toimintamme ei ole umpimähkäistä, se perustuu aina johonkin "sisäiseen malliin". Näitä malleja voidaan kutsua myös käyttöteorioiksi (engl. theory-in-use). Osa asiantuntijaksi kehittymistä on ymmärtää toiminnan "teoriapitoisuus": teoriatonta toimintaa ei ole olemassa, sanoo tämä näkemys.Kaikki teoriat eivät ole julkiteorioita (espoused theory, huomaa sana spouse, "julkisesti omaksi otettu" = puoliso).

Teoriaosan edellyttäminen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön lähtee toisaalta ihan raadollisesti aikaisempien opinnäytetyöperinteiden matkimisesta. Akateemisen perinteen mukaan ei voi olla opinnäytetyötä ilman teoriaa ja siinä se ja ammattikorkeakouluthan ovat "sovellettujen tieteiden yliopistoja" (universities of applied sciences).

Miksi töissä on erikseen teoriaosa ja "käytännöllinen osa", jota hienosti empiriaksi sanotaan?
Tätä käsiteltiin ammattikorkeakoulujen opinnäytetöitä pohtineessa Opinnäytetyön laadun tekijät -projektissa muutama vuosi sitten (ks.Mika Boedeker: Tietoperustan ilmeneminen opinnäytetyötekstissä, s. 22-23).

Mika Boedeker esitteli tuolloin neljä erilaista opinnäytetyön rakennemallia. Olen seuraavassa vaihtanut hieman esitysjärjestystä.
Ensin esitellyssä "passiivinen perinteinen" -mallissa kirjoitetaan erillinen teoriaosa ikään kuin sellaisenaan lähteistä,"ilman omaa ajattelua". Tämä tarkoittaa raadollisesti tulkiten siis, että ajattelu on sallittua vain loppuluvussa. Mallin käytännön toteutus on copy-paste-kokoelma.

Perinteistä ajattelua uudistavassa "oivalluttava perinteinen" -mallissa tekijää kannustetaan pohtimaan katsausta kirjoittaessaan aina kuvatessaan jotain näkökulmaa, mitä kukin esitetty teoria merkitsee oman työn kannalta.

Yhdessä mallissa tietoperustaa ei kirjoitettu erikseen auki lainkaan tai tietoperustan tarkastelu ehdotettiin laitettavaksi mukaan liitteeksi.Tämän oletettiin vastaavan toimeksiantajan toiveita: kerro tulokset (eli toimintasuositukset) ja sillä siisti, ei tämä tiedettä ole. Kirjoittajaa huolestuttaa, miten tällaisen työn voi arvioida teorian osalta: kas kun teoria ei erikseen ole näkyvissä. Tässä siis on raadollinen vastaus kysymykseen, miksi teoria ja käytäntö ovat erikseen: siksi, että opettaja ja työelämän edustaja erottaisivat ne toisistaan. Kauniimmin sanottuna: erottelemalla teoreettinen ja soveltava osa, optimoidaan arviointiprosessi ja tehdään siitä tasapuolisempi. Useimmissa oppilaitosteksteissä, kuten myös tieteellisissä muodoissa on tämä puoli olemassa: tekstit ovat sellaisia kuin ovat - eivätkä muuksi muutu - siksi, että arvioinnin on käytävä nopsaan. Sitä auttaa, kun kukin asia tekstissä on vakiopaikalla.

"Oivalluttavaksi vetoketjuksi" ristimässään edistyneimmässä mallissa Boedeker ehdottaa, että kirjoittaja lomittaa hallitusti toisiinsa tarkastelemansa kehittämistehtävän ja siihen kytkeytyvän teorian koko työn pituudelta. Tässä teorian ja käytännön yhdistelyn  versiossa Boedekerin mukaan tietoperusta (eli teoria), käytäntö (empiria) ja työssä saavutettu uusi tieto (tulokset) keskustelevat keskenään. Prosessi johtaa oivaltamiseen, kun - kas vain - käytäntö ja teoria eivät enää olekaan lähtökohtaisesti erillään ja vieraita toisilleen.

 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.