Kokeneet nuorisovaellusten vetäjät sanovat, että kannattaa seurata vaeltavasta joukosta lähtevää pulinaa. Kun pulina loppuu, on korkea aika pitää tauko. Esitelmän tai opinnäytteen tekoprosessia läheltä seuratessa huomaa samansukuisen ilmiön, joka kylläkään ei ilmene puheen loppumisena, vaan pikemminkin erityisenä äänensävyn muutoksena. Kun ryhmä työstää tekstiään tai esitystään, voi kuulla jokseenkin tasaiset työn äänet: kommentteja vaihdetaan, tekstejä ja muita elementtejä yhdistellään, yksityiskohtia tarkistetaan netistä, kirjallisista lähteistä tai toisaalla olevilta ryhmän jäseniltä.

Kommunikaatio sisältää aihepiiriin liittyviä ja teknisiä viestejä. Voi sanoa, että ryhmän työssä vallitsee flow, keskittynyt läsnäolon ja etenemisen tila. Ryhmän väsyessä työskentely alkaa junnata. Tavallista lienee sekin, että vaikeampia kohtia on lykätty helpommin hoidettavien tieltä. Aika kuluu. Kola loppuu. Joku ryhmän jäsen poistuu. Tullaan kohti käännepistettä. Käännepiste merkitsee työskentelyorientaation muutosta sekä tavoitetason, työotteen että informaatioetiikan näkökulmasta.

1874120.jpg 

Väsynyt taistelija. Tekijä: Ceridwen Lisenssi: Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported

Käännepiste saattaa erottua keskustelun ja työn virrasta yksittäisenä repliikkinä tai sen huomaa vasta äänensävystä. Lukuisia kertoja olen havainnut eri variaatioina toistuvan, terävän ja painokkaan ydinrepliikin: "nyt aletaan vittu copy-paste". Tuo repliikki on selkeä merkki orientaation muutoksesta. Tarkastelen sitä seuraavassa eri näkökulmista.

Teknisesti copy & paste on Windowsin ns. leikepöydän mahdollistama toimintosarja, jossa teksti, kuva tai muu tietoelementti kopioidaan yksinkertaisella komennolla eräänlaiseen apumuistiin. Sen esikuva on lehden taitossa käytetty tekstinpätkien säilytystila tai muu leiketaulu, mahdollisesti fyysiseltä muodoltaan pöytä tai levy (engl. clipboard). Tähän työtilaan varastoidaan tietoelementtejä joko siirrettäväksi tai kopioitavaksi dokumenttien sisällä tai dokumentista toiseen, tietyin rajoituksin myös ohjelmasta toiseen. Suomalaisessa tekstinkäsittelyohjelma TEKO:ssa 1980-luvulla leikepöytää vastaavaa toimintoa muuten nimitettiin maahenkisesti siiloksi.

Yksinkertaisimmillaan Windowsin leikepöytäkomennot löytyvät näppäimistön alariveiltä käyttäen control-näppäintä yhdessä vierekkäisten kirjainten kanssa: X on leikkauskomentoa edustavat sakset, C on englannin copy-verbistä lyhennetty kopiointikomento ja V puolestaan lienee valittu liittämis- eli paste-komennoksi sijaintinsa perusteella ilman semanttista yhteyttä toimintoon.

Päämäärän kannalta copy-paste-tilaan siirtyminen merkitsee, että ryhmä on mielestään saavuttanut pääasiallisen tavoitetasonsa. Eräät tiedonhankintatutkijat käyttävät käsitettä enough (tarpeeksi) kuvaamaan tiedonhankintaprosessin käännepistettä, joka sekin on luonteeltaan nimenomaan henkinen orientaatiomuutos. Opiskelijaryhmän orientaatiomuutos merkinnee sitä, että työlään itsenäisen tiedonmuokkauksen osuus katsotaan riittäväksi ja kokonaisuus voidaan täydentää kopioimalla vielä tarvittava sisältö jokseenkin suoraan Googlen antamista hakutuloksista.

Ryhmän copy&paste-toiminta perustuu oppilaitoksen ja yksittäisen opettajan tavoitetason ja tarkistusmahdollisuuksien arviointiin. Tehtävänannossa on asetettu tietty, todennäköisesti numeerisesti ilmaistu - tai opiskelijoiden vaatimuksesta sellaiseksi tarkennettu - lähdevaatimus, sanokaamme esimerkiksi viisi kirjaa ja kolme artikkelia, joista kaksi englanninkielisiä. Hyväksyttävä lopputulos on siis saavutettavissa, kun nämä kriteerit on täytetty. 

Tässä tarkastelemissani tapauksissa ryhmä ei kuitenkaan kuljeta tietoisesti "hyväksyttyä" ja "harmaata" lähteistöä rinnakkain, vaan pyrkii optimoimaan motivaatiotaan ja jaksamistaan tekemällä ensin "pakolliset" osat, jotka muodostavat ikään kuin argumentin siitä, että riittävä aika on käytetty hyväksytyn, ja opiskelijoiden kannalta työläämmän, lähdeaineiston parissa. Toisaalta ryhmällä näyttää kuitenkin olevan myös tavoite ja käsitys siitä, millainen kokonaisuus on riittävän eheä esitettäväksi tai annettavaksi tarkastukseen. Harmaa aineisto palvelee tämän kokonaisuuden saavuttamista; sen avulla paikataan "hyväksyttyjen" lähteiden jättämiä aukkoja.

Informaatioetiikan kannalta copy & paste -orientaatio tuo mukanaan hyväksyvämmän asenteen plagiointiin. "Keinorationaalisesti" voidaan ajatella, ettei opettaja kuitenkaan kykene tarkistamaan tekstin alkuperää, kun arvioitavia töitä on kymmenittäin eikä edes yritä sitä, kun asetetut lähdetavoitteet on kuitenkin täytetty. Kurinalainen viittaaminen "nettilähteisiin" päinvastoin saattaisi jopa asettaa työn laadun kyseenalaiseksi, joten voidaan ajatella olevan tarkoituksenmukaista lähteä mieluummin "puhtaan plagioinnin" tielle; kysehän on kuitenkin vain hyväksyttyjen lähteiden täydentämisestä.

Olen tässä tarkastellut nimenomaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden ryhmien työskentelystä auditiivisesti ja heidän tukipyyntöjensä pohjalta tekemiäni havaintoja. Ilmeisesti osa havaituista ilmiöistä on läsnä myös toisentyyppisissä tiedontuottamistilanteissa; vaikkapa projektihakemuksia tehtäessä. Eroja on varmasti esimerkiksi työtä määrittävissä ja motivoivissa tekijöissä, mm. siinä, ovatko ne sisäisiä, omien arvojen ja tavoitteiden synnyttämiä, vai ulkoisia, jonkun muun antamia. Kuitenkin lähtökohta on yhteinen, tietyn lukija- tai kuulijakunnan ja esitysfoorumin asettama vaatimustaso yhdistyneenä muihin motivaatio- ja kontrollitekijöihin.

Keskeinen kysymys on, millä tavoin, kenen äänellä ja missä vaiheessa vaikkapa ammattikorkeakouluopintoja on tarkoituksenmukaista puhua kirjoittamis- ja tiedonhankintaprosessin ja sen motivaatiotekijöiden tiedostamisesta ja hallinnasta. Itse näen tässä otollisen paikan opettajan, informaatikon ja opiskelijoiden vuoropuhelulle, jonka tuloksena voi syntyä tietoisempaa ja eettisempää informaatiokäyttäytymistä.

Tämän aiheen sijoittamisessa opetussuunnitelmaan ei puolestaan pitäisi tehdä "välinevalmiusvirhettä": ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmassa saatetaan ajatella naiivisti, että opintojen alussa luodaan tarvittavat välineelliset valmiudet, joihin niputetaan niin it-, kieli- ja viestintä- kuin tiedonhankintaopinnotkin. Todellisuudessa opiskelijoiden tukitarpeet osoittavat, että välineelliset valmiudet eivät tällä tavoin kehity eivätkä säily siihen asti kun niitä "tosis tarvitahan": opintojen alussa ei yksinkertaisesti ole riittävää motivaatiopohjaa eikä, tiedonhankintavalmiuksista puheen ollen, myöskään riittävää substanssiosaamista, johon tukeutuen taitoperustaa voisi tuloksellisesti rakentaa "loppuun asti".

Järkevämpää olisi pyrkiä spiraalimaisiin opetussuunnitelmaratkaisuihin, joissa taitoihin palataan useita kertoja. Helposti saatavalla ja pedagogisesti pohditulla tukipalvelulla puolestaan taataan mahdollisuus saada ohjausta ja ongelmanratkaisuapua tilanteeseen sidottuna.

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.