Mauri Sariola (1924-1985) on yli kahden miljoonan myydyn niteen mies. Kriitikoiden mielestä hän oli patavanhoillinen ja arvoiltaan aivan liian oikeistolainen. Hänen naiskuvansa oli raadollinen, mutta rakkaus toiseen vaimoonsa päiväkirjojen valossa vahva. Kirjailijan raha-asioita saattoi hyvällä syyllä kuvailla leväperäisesti hoidetuiksi. Vekselivedolla ja kustantajan avaramielisyydellä mentiin eteenpäin ja budjetin tilkkeeksi tehtailtiin susikoskia - "ruhtinaan tulot, mutta suuriruhtinaan menot", merkitsi kirjailija itse päiväkirjaansa.

1277223545_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mauri Sariola (kuva Katso-lehden jatkosarjan esittelystä 1973, lähde: http://populaari.blogspot.com/ sitaattioikeus)

Tunnustan lukeneeni hänen lähes koko tuotantonsa. Minulla on hyllyssä hänen julkaistut, Reijo Ikävalkon toimittamat päiväkirjansa, jotka pelastin Oulun kaupunginkirjaston poistoista hyväkuntoisina.

Tässä yhteydessä minua kiinnostavat hänen tiedonhankintatapansa, jotka viitteellisesti ilmenevät päiväkirjoissa. Varsinaiset teoskohtaiset ideakirjat - kuten hän niitä nimitti - olisivat varmaan vielä kiinnostavampia tässä mielessä. Sariolan päiväkirja on avoin "prosessi", joka tuki hänen kirjoittamistaan. Ehkä sen voi sanoa jopa jäsentäneen hänen elämäänsä, tukeneen sitä.

Merkintöjen holistinen (joskus alkoholistinen) luonne näkyy siinä, miten oman työprosessin analyysi saattaa yhtäkkiä vaihtua kuvaukseen koiran puuhista tai muista pihapiirin pikku tapahtumista. (Näinhän muuten etenee myös esimerkiksi Joycen Odysseus.) Nähdäkseni päiväkirja oli Sariolalle tapa pitää kirjoitusprosessiaan "auki", samalla kun se palveli myöhemmin käyttöön tulevien yksityiskohtien tallentamista. 

Päiväkirja oli myös merkityksellisten dokumenttien taltio, kuten toimittajan kommentti 28.8.1968 (Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä, s. 43) kertoo: "Tämän jälkeen Maurin päiväkirjassa seuraa hätkähdyttävä sivu. Sille on liimattu Pentti Saarikosken kuulakärkikynällä tekemä tunnustus ufon näkemisestä Sammatissa."

Juhannuksen aikaan vuonna 1969 Sariola eli yhtä tähtihetkistään: hänelle myönnettiin Prix du roman d'adventures -kirjallisuuspalkinto. Matkalta hän poimi palkinnon ja kokemusten lisäksi mukaansa lukuisan määrän "pikkudokumentteja". Päiväkirjan sivuilta löytyy laivaannousulippuja, ravintolalaskuja, jopa hotellin saippuakääre ja voinapin kuoret! Viimeksimainitut taisivat muistaakseni tulla esiin Veljensä vartijat -romaanissa, johon muitakin tuon Ranskan-matkan yksityiskohtia on sijoitettu.

Sariola murisi päiväkirjalleen ja mitä ilmeisimmin myös harmin aiheuttaneille verovirkailijoille, ettei hänen kirjoitustyyliinsä sopinut "istua havumajassa ja kirjoittaa hiilellä tuohenpalaselle", vaan kokemusten ja tiedon hankkimiseksi piti matkustaa ja edustaa. Olisi saattanut Mauri-poika nykyajassa heittää tuon kommentin Facebookiin ja perustaa faniryhmän: Väärin verotetut kirjailijat Klaus Kurjessa.

Yhdestä tiedonhankintamenetelmästään kirjailija enimmäkseen vaikenee päiväkirjassaankin, pikku viitteitä siitä kuitenkin löytyy hakusanalla Torni eikä kyseessä ole tällä kertaa shakki.

Harri Nykänen ja  Tom Sjöberg vihjaavat haastatteluromaanissa Rööperi: rikoksen vuodet 1955-2005 miten kirjailija hankki kokemuksia, joihin liittyy romaanin nimi Vetämätön värisuora.

Kuten nykyisessä sosiaalisessa mediassa, tiedonkulku on kaksisuuntaista ja ote väliin tarkkaa, väliin laveaa: 15.2.1979 Murjotusta. Korjausta. En sähkötä enää presidentille. Vaikka olisin ikäni vänrikki. Sen päätöksen pidän.

Informaatikko irrallaan hipsii kesätauolle. Eikä bloggaa laiturinnokasta Tarjalle ollenkaan.

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.