Uimakopissa on miesten ja naisten osastot, niiden väliseinään näverretty reikä ja seinät täynnä töhryjä, joita sievistellen graffitiksi ja siis taiteeksi kutsutaan. Väitän, että tällainen, sangen epäviihtyisä perinteinen uimakoppi on tulosta totunnaisesta uimakopin määritelmästä ja siis viime kädessä taitamattomasta käsiteanalyysista.

Perinteisen uimakopin lähtökohtana ei ole sen funktio, vaan olemus rakennuksena. Totunnaisimmat rakennukset puolestaan ovat asumuksia. (Tätä totunnaisuutta psykolingvistit taitavat kutsua nimellä tyypillisyysefekti, typicality effect. Tyypilliset lajinsa edustajat tunnistetaan nopeimmin. Omakotitalo tai mummonmökki on tyypillisempi rakennus kuin esimerkiksi kirkko tai kylpylä.) Niinpä perinteinen uimakoppikin on tehty ikään kuin kaksihuoneiseksi asumukseksi, jonka funktiosta kertoo vain se, ettei "huoneiden" välillä ole suoraa yhteyttä, vaan niihin mennään ulkoa erillisistä ovista. Eräänlainen paritalo siis.

Asumattomasta "talon oloisesta" rakennuksesta erillään naapureista tulee helposti uimakopin sijasta juomasalonki, mikä taas näkyy jäljissä. Tämä lienee ollut kohtaamani uimakopin uudistajien lähtöongelma.

Uudesti uumoiltu uimakoppi ulkoa.

Innovaatioissa (lat. in, sisään, + novare, uudistaa, muuttaa) on useimmiten kyse pikemminkin totunnaisen käsityksen kyseenalaistamisesta kuin jonkin täysin uuden oivalluksen saamisesta. Pohjimmiltaan jo ajatus "täysin uudesta" on naiivi, koska maailmassa ei kerta kaikkiaan ole ensimmäistäkään ihmiskeksintöä, joka ei olisi yhteydessä aikaisempiin keksintöihin ja ajattelun perinteeseen. Toisaalta vanhojen polkujen kaikki mutkat koluten ei pääse perille ainakaan kilpailijoita nopeammin, jos pääsee lainkaan.

Ammattikorkeakoulussa ajatellaan helposti, että sivupolkujen koluaminen käsiteanalyyseineen ja historiakatsauksineen on tyypillistä yliopistolliselle toimintamallille. Toisaalta pelkkä "käytännön tekijä" on usein traditionalisti, joka seuraa kerran oppimaansa ajatuskaavaa edes unia innovaatioista näkemättä.

Pyrkiessään löytämään oman paikkansa koulutusmarkkinoilla ammattikorkeakoulut haluavat erottautua sekä perinteikkäistä opistoista että tiedekorkeakouluista ja pyrkivät poimimaan molemmista niiden hyviä ominaisuuksia. Parhaimmillaan tämä näkyy kykynä omaksua piirteitä niin käytännöllisestä knowhow'sta, yksittäisten aihealueiden ymmärryksestä kuin tutkimusmenetelmien arsenaalista ja perusteiden hakemisen sitkeydestä. Ikävämpiä ovat tilanteet, joissa vaikutteita otetaan tai jätetään ottamatta fiilispohjalta, mieltymysten ja ennakkoluulojen ratkaistessa sen, mihin katse suunnataan tai mitä ylenkatsotaan.

Oivallus: Mihin asua vaihtavat uimarit kattoa tarvitsevat? Huomatkaa: ei töhryjä. (Kuva on vuoden takaa ja tilanne on yhä sama.)

Uudenlaisen uimakopin oivaltamisessa on ilmeisesti koko lailla tuoreesti pohdittu, mitä ominaisuuksia tältä rakennelmalta (huom. ei enää rakennukselta) vaaditaan. Ei kattoa, sillä mitäpä se haittaa, jos uimari kastuu, vai mitä? Sinne, missä katto ennen oli, on sen sijaan kiinnitetty nostolenkit, joista rakennelma sopii nostaa kuorma-auton lavalle kun se siirretään varastoon tai korjattavaksi. (Tässä näkyy lingvistinen oivallus: kuka nyt rakennusta suunnittelisi rutiininomaisesti nosteltavaksi.)

Uudessa mallissa näkyy myös yhteiskunnan ja arvojen muutos: perinteinen uimakoppi on kollektiivinen ja erotteleva tytöt ja pojat samasta kylästä - hengessä. Uudisversio on individualistinen ja sukupuolineutraali. Vaikka seinillä onkin ripustuskoukut vaatteille, ajatusmalli lienee kuitenkin se, ettei koppi ole vaatteiden säilytyspaikka. Toisaalta kopin avoimuus lattiasta ja katosta sekä oven aukeamissuunta järvelle ovat nykyajassa tarpeellisia ja sille tyypillisiä yksilöllisyyden suojamekanismeja. (Sivumennen sanoen myös rannan järjestely on muuttunut: Lapsuuteni aikaisen hyppytornin tilalle on tullut kaksi eri kulmissa veteen vievää talviuintiin soveltuvaa porrasrakennelmaa ja sulatusmatto. Ranta on tullut eri ikäkauteen.)

Sisällä rakennelmassa on kuitenkin kauniita perinteisiä piirteitä, kuten oven vinolauta. Kuvista ei näy se oivallus, että seinien puuaines on höyläämätöntä (piirtely ei ole niin helppoa) ja aika paksua soiroa, joka ei laudan tapaan mene potkaisemalla poikki tai lähde irti. Puuhun oli vieläpä saatu tavarantoimittajan nimikin, jonkinlaisella jyrsinnällä ilmeisesti jo työstövaiheessa. Koska minulle ei makseta tämän innovaation analyysista, en tietenkään paljasta nimeä. Kokonaisoivallukselle sen sijaan nostan hattua - oikein toimiva koppi on saatu aikaan!

Miksi Informaatikko irrallaan on kiinnostunut uimakopista? Eihän se ole kirjastollinen kohde? Minusta se on, sillä kyseessä on oikein kaunis innovaatioprosessin käytännön tulos. Ja näitä prosessejahan ammattikorkeakoulut toteuttavat ja siis amk-kirjastot tehtävänsä mukaisesti tukitoimintoina tukevat.

Veli Vesa Suominen olisi varmaan vahvasti sillä kannalla, että kyseinen rakennelma on myös dokumentti, vaikka se graffiti seinistä puuttuukin tai ehkä erityisesti juuri siksi. Rakennelma on esimerkiksi dokumentti siitä, että se on välttänyt käyttönsä ei-toivotun dokumentoinnin (tiedättehän: Aki ja Uki oli tääl ryypämäs). 

Tätä ajatusta on syytä avata vielä niin, että minusta innovaatiot ovat aina myös semioottisia kohteita, merkitysten kokonaisuuksia ja tämä kytkee innovaatioprosessin luontojaan kirjaston tuottamiin tietohuoltopalveluihin. Kirjasto on merkitysten, ei pelkästään dokumenttien (merkitysten kantajien), käsittelijä ja tuottaja. Kirjaston pitäisikin mennä ja päästä mukaan jo innovaatioprosessin alkupäähän, siihen, missä kysellään lähtökohtia ja perusteita. Ei saisi jäädä odottamaan, että "raportti saapuu, jos saapuu", kuten eräs informanttini totesi, kun kyselin kirjastojen ja hankkeiden suhteista ammattikorkeakouluissa.

Leimautumalla lähinnä myöhässä olevista hankeraporteista naputtavaksi tahoksi kirjasto pelaa itsensä ulos ammattikorkeakoulun ja sen kumppanien tiedonmuodostuksesta hyvin helposti. Sitten toiseltakin puolelta jo todetaan, että "ei ole tullut mieleenkään", kun kysymys kuuluu, miten kirjasto on ammattikorkean T&K-organisaatiossa edustettuna. (Nämä repliikit ovat autenttisia poimintoja tekemistäni ammattikorkeakoulujen kirjastonjohtajien ja T&K-toimijoiden haastatteluista. Niiden analyysiin palaan myöhemmin.)

Onneksi tämä vieraantunut asiaintila on vielä korjattavissa tunnistamalla ja nostamalla esiin hankkeiden tiedonmuodostusaspekti ja kirjastojen olennainen osaaminen siinä. Aikaa ei ole kuitenkaan hukattavaksi.

Informaatikko irrallaan jää kesätauolle ja suuntaa uimakopille, mutta voi raportoida myös mökkilaiturin nokalta, jos mokkula suostuu toimimaan ja kiinnostavia kohteita tulee hollille.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.