Informaatiotutkimuksen opintoihini kuului Oulussa 1990-luvulla tiedonhaun harjoitusjakso, joka huipentui asiakkaiden kanssa tehtyihin hakuihin Terttu Kortelaisen ohjaamana. Dialog oli muutoin harvinaista herkkua, mutta näiden harjoitusten aikana se oli käytössämme pitemmän aikaa. Asiakkaat tulivat hakuaiheineen sovittuna aikana. Ongelmia ratkaistiin yhdessä.

Psykologian opintojen eräänä huippukohtana ovat samasta näkökulmasta puolestaan jääneet mieleen Hannu Soinin vetämät konsultatiivisen menetelmän harjoitukset, joissa toimittiin joko ongelman esittäjän, konsultin tai tarkkailijan roolissa. Välillä rooleja vaihdettiin. Tuossa menetelmässä oppi tosiaan ottamaan rooleja ja eläytymään niiden mukaiseen näkemykseen ja tiedonintressiin. Taas ratkottiin yhdessä ongelmia, harjoiteltiin ammatillista kohtaamista.

Korkeakoulukirjasto on parhaimmillaan mitä loistavin ammatillisten kohtaamisten ympäristö - jos sen sallitaan olla. Ideologiset, organisatoriset ja osin henkilökohtaiset valinnat saattavat kuitenkin vaikuttaa niin, että asiakaskontakteista tulee väärällä tavalla "tehokkaita", henkisesti kohtaamatonta informaationvaihtoa.

Olen eri yhteyksissä todennut, että amk-kirjaston toiminnasta voidaan kiinnostavasti tunnistaa kolme eriluonteista toiminnan kenttää, kolmenlaisia kykyjä.

Ulkokohtaisesti tarkastellen kirjasto ei juuri eroa videovuokraamosta. Molemmissa toimii samantapainen aineisto- ja asiakaslogistinen prosessi. Se on toimintaohjein vakioitu, toivottavasti tehokas ja mahdollisuuksien mukaan automatisoitu. Suomessakin on jo kokeiltu "kirjastoja", jotka muodostuvat lainaus- ja palautusautomaatista jossakin potentiaalisten asiakasvirtojen solmukohdassa. Kaikki kunnia aineiston nopealle kierrolle ja näin muodostuville suoritteille. Ah, ne ovat vielä niin mitattaviakin! Tästä näkökulmasta kirjastoon ei tarvita muuta kuin keskitetty hankinta ja luettelointi sekä tarvittava määrä automatisoituja lainausasemia huoltojärjestelmineen.

1947518.jpg

Logistista tehokkuutta (Kuvaaja: Valerie Everett. Lisenssi: Creative Commons Attribution ShareAlike 2.0)

Kirjasto voidaan myös nähdä kulttuurisen ja semioottisen tulkintakyvyn ilmentymänä ja keskittymänä. Juuri tämä kyky tekee mahdolliseksi kirjaston orientoitumisen, sen, että kirjasto on tietyn yhteisön kirjasto ja yksittäiselle asiakkaalle "minun kirjastoni".

Tulkintakyky on epäilemättä osittain henkilökunnan sivistyksen ja muodollisen koulutuksen tulosta. Kirjaston henkilökunta ei tätä tulkintakykyä kuitenkaan yksin toteuta, vaan se realisoituu nimenomaan kohtaamisissa yhteisön muiden jäsenten kanssa. Tulkintakykyä ei myöskään voi ostaa eikä herättää hetkessä henkiin. Kirjaston prosesseissa se ilmenee kaikessa asiakaspalvelussa samoin kuin kokoelmatyössä: nämä ovat kirjaston tuntosarvia yhteisön toimintaan.

Edelleen amk-kirjasto on osa innovaatiojärjestelmää, T&K:ta, R&D:tä. Tulee ristiriitainen olo, kun näkee kirjaston johdon ilahtuvan kuin pienet lapset siitä, kun kirjasto ammattikorkeakoulun strategiassa  mainitaan, joskus jopa kokonaisessa kappaleessa. Näin sitä ylistämällä alistetaan. Suuri on myös pettymys, kun kirjasto sitten seuraavassa kaavion uudelleenpiirtelyssä häädetään "T&K-ytimestä", kun "eiväthän siellä voi kaikki olla" ja "johonkin on vedettävä raja". Muodollinen organisaatiokaavio ei kuitenkaan merkitse mitään suuntaan eikä toiseen; kehitystoimintaan joko orientoidutaan henkisesti tai sitten ei. Osallisuus organisaation T&K-tehtävässä on kuten sisäinen yrittäjyys: vettä, joka lähteestä pulppuaa, mutta joka ei kannettuna kaivossa pysy.

Toisinaan organisaation johto myös "tietää", että parasta vettä saa oman lähteen sijasta valmiina pulloissa - ja menee omine tiedontarpeineen oman organisaation tarjonnan sijasta ulkopuoliseen luottokirjastoonsa ellei yksinkertaisesti tyydy nettiin. Näin menetetään mahdollisuus tärkeisiin dialogeihin. Tällöin tapahtuu - toivottavasti ei tarkoituksellinen - tuplavahinko: oman kirjaston arvoa mitätöidään ja samalla se menettää tuntuman siihen missä johto tiedontarpeineen menee. Tämä ei toki ole sama asia kuin se, miten organisaatiolla kokonaisuutena pyyhkii eikä kirjastoon ole kenenkään pakko tulla.

Parhaimmillaan kirjasto on koulutusorganisaation toiminnan tärkeä verkostojen solmukohta, ei pullonkaula. Siellä kohtaavat opiskelijat ja eri henkilöstöryhmät aktiivisten tiedontarpeiden ja tiedonvaihtojen merkeissä. Tämä edellyttää kuitenkin myös henkilökunnalta aktiivista otetta. Ei riitä, että kokoelmat ovat tarjolla ja palveluista muodollisesti - etenkin rajoituksia painottaen - tiedotetaan.

Kirjastohenkilökunnan on oltava siellä missä tapahtuu. Tästä näköalapaikasta on tarvittaessa taisteltava - ellei sitten valitse vapaaehtoista vetäytymistä. Hallinto tarjoaa kyllä kosolti tilaisuuksia ja syitä lymytä eikä se koskaan lopu.

Jos on pakko valita Mäkilästä, joka viihtyi vapaa-ajatkin varastossa kirjanpitoa tarkastamassa tai Hietasesta, joka uskalsi tehdä asiaankuulumattomiakin kysymyksiä, oma valintani on Hietanen, joka "lyhyttä murrettaan säkättäen ohjaili valmistuksia". Hietasesta tulikin oman joukkueensa "projektipäällikkö" moneen paikkaan. Hänet voisi ottaa kirjastoonkin töihin antamaan luonnetta ammatillisiin kohtaamisiin.

Creative Commons License
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.