Mobiilius taitaa olla tietoyhteiskunnan määreenä jo rääsyiksi kulutettu itsestäänselvyys. Tekee mieli muistaa kapteeni Nemon tunnus mobilis in mobili, liikkuva liikkuvassa. Oppilaitosympäristössä tulee miettineeksi liiankin usein liikkuvan ja liikkumattoman rajaa.

Juurikokemuksiini liikkumattomista tiedonhakijoista kuuluu asiakas, jolle alle kahden metrin päässä keskustelupaikastamme oleva lehtihylly oli liian kaukana. Piti saada digitaalista materiaalia aihepiiristä, vaikka täsmämateriaali - se kun sattui olemaan siellä metrien päässä - jäikin saamatta. Tässä tapauksessa oletan, keskustelumme muistaen, että digitaalisuuden tarve palautui vaivattoman copy-paste-kopioinnin tarpeeseen.

Millaista liikkuvuutta voimme kohtuudella edellyttää tiedonhakijalta? Vai olemmeko sen suuren kertomuksen vankeja, että aineiston digitaalistuminen ja palveluiden verkottuminen poistavat tiedonhakijan liikkumisen tarpeet ja tämä on hyvä asia? Onko tietokantojen hankkiminen asiakkaan liikkumattomuutta edistävää kokoelmatyötä? Sen kehityksen ääripäässä häämöttää otakun negatiivisten ilmentymien ennakoima antiutopia passiviisista liikkumattomista tietomassan kuluttajista.

Fabian Schäfer (Virtual Death of the Human Being: Time and the (Ir)Reversibility of Choice in Digital Media) kuvaa animea tai mangaa harrastavan otakun kahta erilaista suhdetta tietokantoihin. Mieliaihettaan sisältävää tietokantaa selaava otaku voi kuluttaa passiivisesti itseviittaavista elementeistä koostuvia animen tai mangan teemoja, oleilla tässä itseriittoisessa maailmassa. Toinen, aktiivisempi mahdollisuus on, että kuluttaja purkaa kertomuksia elementteihinsä, "sekaantuu" (intervene) niihin ja pääsee näin käsiksi syvempään rakenteeseen, luo maailmaa uudelleen.

1287236239_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvan alkuperäinen otsikko: transfer information. Lähde: Middlesex Community College Academic Catalog http://catalog.middlesex.mass.edu/content.php?catoid=1&navoid=15. Käyttöoikeus: sitaattioikeus.

Voisi ajatella, että "liikkumattomalle" tiedonhakijalle itseriittoinen maailma muodostuu niistä kohteista, joita voi käytellä tuoliltaan nousematta. Esimerkkini opiskelija edellytti tätä hyvin tiukasti, muista kriteereistä reippaasti tinkien. Vastaavasti digitaalisen ja painetun yhdistely edellyttää lähes aina jonkinlaista liikkuvuutta.

Olen viime aikoina usein miettinyt - käyttäessäni tiedonhankinnan opetusta ja materiaaleja suunnitellessani painettuja ja "oman talon" ulkopuolisia aineistoja - voiko oppilaitoksellakin olla piilosuunnitelma, jonka tarkoitus on pitää opiskelijat seinien sisäpuolella. (Kirjastollahan sellainen on: ensisijaisesti edistetään oman kokoelman kiertoa ja ohjaillaan asiakasta muotoilemaan tiedontarpeitaan tähän suuntaan.) Pyrkiikö koulukin tuottamaan otakuja? Tätä kysymystä ovat kasvatustieteilijät pohtineet, joskin ihan eri termein, John Deweystä lähtien. On kysytty sitä peruskysymystä, missä suhteessa koulu on ympäröivään maailmaan ja murehdittu näiden välillä olevia rajoja, opetuksen edustavuusongelmaa. Toisaalta joudutaan miettimään käytännön tuntiratkaisuja ja "oppilaanhallintaa", kun eletään todellisuudessa, jossa opiskelija ehkä on tällä viikolla paikalla tai jossain Euroopassa - tulihan häneltä tekstiviestillä ilmoitus.

Mutta entä jos todellisempi tai kiinnostavampi todellisuus, jonne siirrytään, poistutaan, karataan tai kadotaan, ei olekaan fyysisten, vaan sähköisten seinien ulkopuolella? Tämä tuli mieleen erään opettajan tiedustellessa onko meillä käytössä valvontaohjelmia, joilla voi estää opiskelijoita surffaamasta halutun sivuston ulkopuolelle. Opettaja minussa saattaisi ehkä joskus toivoakin sellaista, mutta olisiko informaatikkokaan täysin valmis toivottamaan moiset vihreät muurit huitsin nevadaan? Autuainta tietysti olisi kehittyä niin taitavaksi pedagogiksi, ettei opiskelijoiden huomion suuntaamisessa ja suunnassa pitämisessä tulisi vaikeuksia. Niin taitavana sitten osaisi päästää huomion hallitusti irtikin niin ettei se hallitsemiselta tunnu.

 Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.