Totesin kirjeessä vanhalle ystävälle, entiselle opettajalleni muuten, että opettajapätevyys synnyttää tavallaan sekä mandaatin että velvollisuuden ottaa oppimisen näkökulmat huomioon ikään kuin toiminnan yhtenä ulottuvuutena. Vaikka kasvatustiede on hämärän tieteenalan maineessa, niin kyllä alan selonteoista jokin ydin löytyy. Alan nykyinen valtavirran ideologia taas tuottaa sen, että kyseessä ei tarvitse olla juuri se oikea ydin. Toisinlukeminenkin on sallittua.



Lähde: s.cdon.com. Käyttöoikeus: sitaattioikeus.

Se, että oppimis- ja opetusnäkemykset itsessään muodostavat moniulotteisen valintojen avaruuden, käy hienosti ilmi Sari Lindblom-Ylänteen, Anne Nevgin ja Taina Kaivolan artikkelista Oppimis- ja tietokäsityksistä opetustapaan (teoksessa: Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja, 2002). Artikkelissa tarkastellaan Michael Prosserin ja Keith Triggwellin ym. tutkimuksia opettajien opetus- ja oppimiskäsityksistä. Eikös se niin olekin, että jos hirvikärpäsiä tutkii, kannattaa mennä hirvien luo?

Mainitut tutkijat ovat tunnistaneet kuusi opettamiseen ja viisi oppimiseen liittyvää käsityslinjaa. On ilmeistä, että näiden pelkistysten väliin mahtuu variaatiota ja ne yhdistyvät myös eri tavoin keskenään. Siis vähintään 50 sävyä voi oppimistilanteen käsitysperustaan luvata. 

Oppimisen tavat lienevät noista pääulottuvuuksista enemmän keskustelussa. Keskeiset jäsennykset ovat tämänsuuntaisia:

Oppiminen tarkoittaa, että
  1. tieto lisääntyy ulkopuolelta tulevien vaatimusten suuntaisesti
  2. opiskelija hankkii tietoa ulkopuolelta tulevien vaatimusten mukaan
  3. opiskelija hankkii tietoa omien tarpeidensa mukaan
  4. tiedon merkitys syventyy omien sisäisten vaatimusten mukaan
  5. tapahtuu käsitteellistä muutosta sisäisten vaatimusten mukaan.
Vastaavasti opettaminen voidaan käsittää ainakin seuraavin tavoin.

Opettaminen
  1. on tiedon siirtämistä
  2. on opettajan tiedon siirtämistä
  3. merkitsee opiskelijan auttamista vastaanottamaan tietoa
  4. on sitä, että opiskelijaa autetaan omaksumaan sitä, minkä opettaja tietää
  5. on opiskelijan auttamista tiedon rakentamisessa
  6. on opiskelijan auttamista käsitysten muuttamisessa.

Minusta tämä jäsennys on vakuuttava. Nähdäkseni siinä ei ollenkaan ole kyse pelkästä semantiikasta ja kasvuoppineiden hiustenhalkomisesta. 

Jos etsii valmiita pohjia opetuksen suunnitteluun, niin niitä siitä ei saa.  Sen sijaan voi virittää hyvän sabluunan tarkastella tarjottuja materiaaleja tai pedagogisia malleja. Mielestäni sitä voi kelvokkaasti käyttää myös informaatiolukutaidon kriittiseen tarkasteluun, vaikkapa sen tutkimiseen, millaisen ideologisen naulakeiton IL:n ympärille voi keittää.

Kun menetelmäasiantuntija heittää harteilleen opettajan viitan, pedagoginen prosessi voi saada vaikkapa 2 / 2 -sävyä: tavoitteeksi määritellään se, minkä asiantuntija itse tarpeelliseksi kokee, eikä silloin kysytä opiskelijan tarpeiden perään. Minä ja kollegat olemme standardi. Tällainen pedagogiikka on helppo suunnitella ja kalvottaa - asiantuntija siinä vain ihailee omaa osaamistaan: "sisäpuolelta päänikin on seksikäs...".

Oppimisen muodot kolmosesta ja opettamisen viitosesta lähtien yhdistävät opiskelijan tarpeet, konstruktivistisen käsityksen tiedosta sekä opettamisen  tukemisena ja mahdollistamisena. Se tarkoittaa, että osapuolten on uskaltauduttava dialogiin ilman pilkuntarkkaa ennakkosuunnittelua. 

Opettajalle se tarkoittaa, ettei opeteta selkä oman instituution seinää vasten ja sen arvoja syöttäen. Oppiminen ei enää ole itsestään selvästi tiedonhankintaa. 

Opiskelijalta vastaavasti edellytetään halua omien käsitystensä kyseenalaistamiseen ja työstämiseen. Tavoitteena ei kuitenkaan ole behavioristinen ulkoisen käyttäytymisen muutos sellaiseksi kuin arvioijan odotukset edellyttävät vaan oppijalle itselleen merkityksellinen kehitys.


   Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.