Wikipedian traditioihin kuuluvat ns. heinäkuun lähdetalkoot. Tavoitteena on paikallistaa sellaisia artikkeleita, joissa lähteitä on vähän tai ne puuttuvat kokonaan, ja korjata ongelmatapauksia tältä osin. Kirjoittamisprosessin kannalta lähdetalkoiden periaate on erikoinen, jopa omituinen: siinähän toiset kirjoittajat astuvat varsinaisten tekstin muokkaajien  jälkeen remmiin ja ikään kuin paikkaavat näiden tekemää työtä. Toisaalta lähtein varustettu dokumentti on yleisesti ottaen uskottavampi kuin lähteetön. Kysymys kuuluu: miksi joku haluaa tehdä edellä mainituin kriteerein epäuskottavaa sisältöä?

Ilmeinen vastaus on, että koulutusjärjestelmämme on ohjannut ja osin vieläkin ohjaa ihmisiä tähän. Perinteisten perusopetuksen ja lukion oppikirjojen eräs tuntomerkki on, että niissä ei ole lähteitä näkyvissä, viittauksista puhumattakaan. Tätä voidaan perustella painokustannuksilla: lähteet ja viitteet olisivat "tarpeetonta paperinkäyttöä". Digitaalisessa materiaalissa tämä argumentti ei tietenkään päde. Ensisijainen kohderyhmä ei toki heti ole leimaamassa oppikirjoja epäuskottavaksi lähteiden puuttumisen takia, pikemminkin päinvastoin. Lähteettömyys ja tietynlainen itseriittoisuus kuuluu kanonisen tekstin luonteeseen. Oppikirjassa kajahtaa sitä samaa pyhyyttä mitä ABC-kirjalla eräänlaisena Jumalan sanan heijastumana oli Jukolan veljeksille.

Myös tieteellisessä tekstissä esiintyy edellä mainittua oppikirjojen viitteettömyyttä lähentyvää käytäntöä, jossa totutaan hyväksytysti viittaamaan lähteeseen ilman sivunumeroita. Tälle viittaustavalle voi aidosti olla useampia syitä.

1. Viittaus voi liittyä sellaiseen synteesiin, jossa tiedonkäyttö jostain lähteestä ei kerta kaikkiaan palaudu yksittäisiin tekstinkohtiin, vaan kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Historiantutkijat taitavat kertoa tästä viittauksen yhteydessä samaa tarkoittavilla merkinnöillä passim. ja eri kohdin. Näitä käytetään myös niin, että viittauksessa on joitakin sivunumeroita, joita passim.-merkintä täydentää. Se kertoo silloin, että lukijan on hyvä katsoa tulkinnan perusteita löytääkseen muuallekin kuin juuri viitattuihin sivuihin.
2. Toinen traditio tai tulkinta on, että epätarkalla viittauksella peitetään jäljet. Tällöin tekijällä voi olettaa olevan hyvinkin tarkka tieto siitä, mihin tekstinkohtiin hän tulkintansa perustaa, mutta tätäpä ei halutakaan lukijalle (mahdolliselle kriitikolle ja opponentille) kertoa: miksi antaa lisää aseita vastustajalle, jos ei ole pakko.

Erilaiset lähteiden osoittamisen kulttuurit voivat kertoa laajemmasta tietokäsitysten kaksijakoisuudesta, jopa toiminta vs. reflektio tai käytäntö vs. teoria -dikotomiasta.

 (Tässä kohtaa hyppäsi kissa pöydälle, ihan konkreettisestikin.) On siis mahdollista ajatella, että voimakas ja eksplisiittinen nojaaminen lähteisiin kertoisi erilaisesta suhtautumisesta maailmaan ja toimintaan kuin se, että kirjoittaja luottaa omaan tietämykseensä ja kykyynsä tehdä siitä kirjallisia yhteenvetoja ilman lähteiden apua ja esittämistä. Molemmat orientaatiot näkyvät meneillään olevan väitöstutkimuksenikin aineistossa, ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä esiintyvissä tiedonkäytön valinnoissa. Aineisto osoittaa näiden kulttuurien olemassaolon, mutta ei salli tehdä päätelmiä kirjoittajien ominaisuuksista tai orientaatioiden yleisyydestä.

Alussa totesin, että monista Wikipedian artikkeleista puuttuvat lähteet ja tilannetta korjataan lähdetalkoissa. Samanaikaisesti Wikipedian sisällä toimii paikallisia kulttuureita, jotka ovat tarkempia olettamissaan tiedonkäytön laatuvaatimuksissa kuin suomalainen tieteellinen julkaiseminen. Olen parhaillaan mukana debatissa siitä, pitääkö dokumentti hankkia ja nähdä fyysisesti voidakseen todeta, mikä sen otsikko "todellisuudessa" on verrattuna kirjallisuudessa esitettyyn viiittaukseen. Kysymys on siis siitä voidaanko kahta metadokumentaatiota vertaamalla tehdä sitovaa johtopäätöstä jomman kumman oikeellisuudesta. Sisältöä koskevista päätelmistä ei siis ole kyse. Artikkelin muokkauksen kannalta puhutaan siitä, onko "sallittua" mainita tietty lähteen versio artikkelin lähdeluettelossa vai onko tyytyminen sijoittamaan se osioon Kirjallisuutta. Eläköön nillitys.

Riippumatta lähdetalkoiden loppusaldosta ja edellä mainitun pikku debattimme tuloksesta on ilmeistä, että lähteiden käytössä on moninaisuutta ja tarvetta selventäville toimenpiteille. Jos niitä halutaan nimetä informaatiolukutaidon edistämiseksi ja tämä auttaa kiinnittämään enemmän huomiota tiedonkäytön ilmiöihin, niin tehtäköön.

Tämä teos on julkaistu Creative Commons Attribution-ShareAlike 2.0 Generic License -lisenssillä.