LinkedIn lakkautti Q & A -palvelunsa. Oppilaiden törttöilyistä opettajien tulkitsemina kertovat Wilma-viestit leviävät Wilma tuhosi elämäni -ryhmässä Facebookissa. Onko näillä some-ilmiöillä jotakin yhteistä?

siinakuulitte-normal.jpg

Kuvahaulla löytyvä Facebook-merkintä. Tietoja poistettu.

LinkedIn:in todella hyödyllinen ja kiinnostava Questions & Answers -palvelu lakkautettiin. Itse sekä aktiivisena kysyjänä että vastaajana harmittelen sitä. Toisaalta tästä asemasta ehkä näen myös palveluntarjoajan julkisesti esitettyjen liiketaloudellisten selitysten taakse. Uskoakseni kaikissa tämäntyyppisissä palveluissa erottuu samantyyppisiä kysymys- ja vastaussegmenttejä, vain niiden osuudet vaihtelevat palveluittain.

Wilman tapauksen voisi tulkita niin, että nuoret ylittivät perinteisten tietojärjestelmien ja sosiaalisen median raja-aidat, eräät tietoyhteiskunnan kulttuuriset rajat, tavalla, jota palvelun suunnittelijoiden ja sitä käyttävien aikuisten verkkolukutaito ei kyennyt ollenkaan ennakoimaan. Kun tiettyjä Wilma-merkintöjä aletaan lukea oppilaan ansioluettelona ja opettajan mokaluettelona, suunnilleen siis alkuperäisen luentatarkoituksen peilikuvana, näyttää perinteisen tietoyhteiskuntamallin (sen "1.0:n") käyttäjiltä nyrjähtävän ymmärrys. Tämä ei sinänsä ole ihme: perinteisen arvokasvatuksen pohjalta ei tule helposti mieleen, että työpaikkaa haettaessa otetaan näkyvimmin esille nuoruuden mokailut. Voin toki kuvitella ihan laillisiakin aloja, nimeämättä niitä nyt tässä, joissa tämäntyyppisestä meriitistä on hyötyä.

Semiootikko Algirdas Julien Greimas yhdessä ns. Pariisin semioottista koulukuntaa edustavien seuraajiensa kanssa kehitti eräänlaisen kertomusten voimakaavion, jota kutsutaan aktanttimalliksi. Sekä LinkedIn:in että Wilman tapauksia voidaan tarkastella aktanttimallin avulla. Aktanttimallissa on kuusi toimivaa elementtiä eli aktanttia. On (1) kohdetta tavoitteleva (2) subjekti, tämän tavoittelun liikkeelle paneva (3) lähettäjä ja sen tuloksia käyttävä (4) vastaanottaja. Lisäksi toimintaan vaikuttavat (5) vastustaja ja (6) auttaja.  Nämä aktantit voivat olla läsnä samoissakin toimijoissa eli aktoreissa, jopa näköjään ristiriitaisesti. Esimerkiksi opetuksessa voi opettajalla ja oppillaalla kummallakin olla sekä lähettäjän, vastaanottajan että vieläpä auttajan ja vastustajan roolit yhtä aikaa. Nykyaikaisessa kasvatusajattelussa subjektiksi käsitetään etenkin oppilas (nyk. oppija), aiemmin taas pikemminkin opettaja (nyk. fasilitaattori).

LinkedIn:in Q&A:n hienous oli siinä, että esittämäänsä ongelmaan sai nopeasti, jos ei nyt suoraa vastausta, niin ainakin useita näkökulmia. Itse seurailin ja kommentoin erityisesti koulutukseen (education) sekä luovuuteen ja ongelmanratkaisuun liittyviä alueita. Muidenkin alueiden kysymyksin vastailiin etenkin silloin, kun ne sisälsivät tiedontarpeisiin ja tiedonhankinnan resursseihin liittyviä näkökulmia. Voi siis sanoa, että olin palvelussa sekä lähettäjä että vastaanottaja, erityisesti kysymyksiin vastatessani lisäksi myös auttaja. Koska päätin itse, miten palveluun osallistun ja milloin, olin myös yksi palvelun subjekteista. Kohteemme oli yleisesti ottaen ongelmanratkaisu, sen ilmentyessä osallistujien yksittäisinä tiedontarpeina, jotka toki ryhmiteltiin karkeasti alueisiin; niitä taisi olla parikymmentä.

En osaa arvioida, milloin vastustajat alkoivat ilmaantua voimakkaasti, ehkä siitä on hieman toista vuotta, ehkäpä kaksi. Q & A -palstalle alkoi ilmaantua massoittain tiettyyn kulttuuripiiriin lähettäjänä viittaavia kysymyksiä, jotka oli helposti tunnistettavissa opiskelijoille annetuiksi tehtäviksi eri aloilta länsimaisissa oppilaitoksissa. Nämä opiskelijat palvelun subjekteina yrittivät tavoitteensa saavuttamiseksi ottaa käyttöönsä palvelun potentiaalia tavalla, joka luki sen toisin. Perinteisessä pedagogisessa asetelmassa opettaja voi toki neuvoa oppilasta, mutta mitä ilmeisimmin hänen ei tule kertoa oikeaa vastausta tarkasteltavaan kysymykseen tai ratkaisua ongelmaan. Q & A:n uusi käyttäjäryhmä halusi kiertää tämän pedagogisen esteen nopeuttaakseen omaa etenemistään. Me, jotka suhtaudumme tähän käyttötapaan kriittisesti, aloimme huomautella tällaisia käyttäjiä emmekä ainakaan vastanneet kysymyksiin odotetulla tavalla. Muutuimme siis auttajista ei-auttajiksi ja jopa vastustajiksi. Palvelun tällainen kulttuurimuutos, toisinluenta, oli uskoakseni yksi syy Q & A:n lakkauttamiseen.

Wilmaan tehty aggressiivinen toisinluenta perustuu siihen, etteivät web 1.0 -orientoituneet suunnittelijat ottaneet verkkovoiman mahdollisuuksia lainkaan huomiooon. Verkkoilmiön nousun mahdollisti se, että Suomen markkinoilla Wilmalla on valta-asema (vaikkakaan ei monopolia). Toinen keskeinen toisinluennan edellytys on, etteivät päätöksentekijät ja ylipäätään useimmat aikuiset tunne nuorten tietokäsitystä. Sitä on kyllä tutkittu, mutta tuloksia ei ole saatettu näkyviin ymmärrettävällä ja vaikuttavalla tavalla.

Professori Erkki Karvonen on tuonut eri yhteyksissä esiin relationaalisen tietokäsityksen mahdollisuuksia. Platoniin viitaten on perinteisesti opetettu tiedon olevan perustelua totta uskomusta ja tiedon kelpaavan tulkinnan tuntomerkki on sen puolueettomuus, objektiivisuus, yli-yksilöllisyys. Relationaalisen ajattelun mukaan tieto ei ole olemassa erillisenä ja itsekseen vaan suhteena, osana olemisemme tapaa. Tieto ei siten ole absoluuttista ja ruumiitonta, vaan päinvastoin ajallista, tilanteista ja kehollista, koska myös ihminen on näiden kategorioiden muovaama.

Relationaalinen tietokäsitys yhdessä edelleen kehitellyn aktanttimallin kanssa antavat välineitä ymmärtää Wilman toisinluentaa Facebookissa. Louis Hébert on esittänyt aktanttimalliin liitettäväksi näkökulman määrittävän subjektin (observing subject) elementin. Näkökulman määrittävä subjekti on olemassa ja aktivoituu ennen mallin aktantteja ja määrää sen, minkä sisällön mikin aktantti saa eli antaa välineet lukea kertomuksia toisin, vaikkapa tarkastella Punahilkka-satua suden näkökulmasta.

Kun oppilas subjektina julkaisee itseään objektina koskevia Wilma-merkintöjä Facebookissa, verkon vertaisyhteisöstä tulee hänelle ymmärtäjä, siis auttaja. Opettaja merkinnän tekijänä ja vanhemmat tarkoitettuina lukijoina ovat vastustajia.

Relationaalisen tietokäsityksen mukaisesti tämä tulkinta on ajallinen, julkaisuhetken mukainen ja kontekstuaalisesti totta. Kuitenkin merkinnällä on myös toisenlainen aikatulkinta: koska merkinnät eivät oletettavasti häviä niin kauan kuin Facebook (tai sitä  peilaavat muut netin osat) on olemassa, niistä muodostuu tulevaisuudessa myös oppilaan työmarkkinakelpoisuuden arvioinnin välineitä. Tällöin potentiaalinen työnantaja tekee niistä jälleen uuden luennan.

Web 1.0 -todellisuudessa tällaista luentaa poikki rekisterien pyritään tietosuojaan vedoten rajoittamaan, mutta Web 2.0:ssa käyttäjät sitovat itsensä vapaaehtoisesti järjestelmään pääpiirteissään oikealla identiteetillä ja antavat vastineeksi vapaasta käytöstä pääsyn tietoihinsa. Nuoret kirjoittavat näitä tietoja aikaan ja käyttöyhteyteen sidottuina omille nettiystävilleen ja osa heistä ei ota huomioon muiden luentojen mahdollisuutta. Osa hakee, joko tiedostaen tai tiedostamattaan, noteeraavaa ja vaikuttavaa toisinluentaa, mutta ei voi määrätä sen hetkeä ja kontekstia.

Aiheesta lisää

Creative Commons License 
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.